Henrik Illikainen Tiisu-Show, Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat
Hinta: 12 / 14 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
HENRIK ILLIKAINEN TIISU-SHOW, PRINSSI ROHKEA JA ERÄMAAN ROTAT SEMIFINALISSA!
Helmikuussa on luvassa upea ilta täynnä uuden polven suomirockia, kun Tiisu-Henkka ja 15-vuotisjuhliaan viettävä Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat saapuvat yhteiskiertueellaan Semifinaliin!
Henrik Illikainen Tiisu-Show
Henrik Illikainen esittää Tiisu-yhtyeensä tunnetuimmat biisit ja livesuosikit, yllätysvalintoja unohtamatta.
Kolme täyspitkää albumia julkaissut Tiisu vietti viime vuonna 10-vuotisjuhliaan ja on tunnettu radiohiteistään kuten "Tänään sä musta hullaannut” ja ”Elämältä turpiin sain”. Bändinä Tiisu on parhaillaan keikkatauolla, mutta Henrikin soolokeikkojen kautta yhtyeen kappaleet saavat uuden elämän akustisempien sovitusten muodossa.
Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat
Modernia suomirockia soittava PRER tunnetaan vauhdikkaista keikoistaan sekä ainutlaatuisista sanoituksistaan, joissa popkulttuuriviittaukset yhdistyvät vakaviin teemoihin ja tarttuviin kertosäkeistöihin. Toissa vuonna yhtye uudisti kokoonpanoaan, solmi levytyssopimuksen ja päivitti imagonsa. Syyskuun lopussa 2024 julkaistiin bändin kolmas albumi, "Ufoja Suomen taivaalla".
PRER on aikaisemmin julkaissut kaksi pitkäsoittoa, EP:n, kasan sinkkuja ja musiikkivideoita, yhtyeelle on valmistettu nimikko-olut ja keikkoja on tehty satamäärin ympäri Suomea ja sen ystävällisiä äidinkasvoja.
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-02-15/henrik-illikainen-tiisu-show-prinssi-rohkea-ja-eramaan-rotat/105923/

Tapahtumapaikka / Venue
Urho Kekkosen katu 6
00100 HELSINKI
(käynti sisäpihalta)
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.