The Whistleblower, Cal Twomey & Cottonmouth
The Whistleblower
The Whistleblower on säväyttävä tuore rock-yhtye Helsingistä. Bändin saundin keskustana toimii amerikkalaistyylinen kevyt-rock jonka alatyylilajeina palvelevat mm. heartland-rock, blues, soul, R&B, folkrock ja americana.
Kokeneista helsinkiläisistä muusikoista koostuva yhtye on vuoden aktiivisen keikkailun jälkeen onnistunut vakuuttamaan laajan määrän kuulijoita ja kasvattamaan fanikantaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tarinalliset kappaleet ovat bändin laulajan ja säveltäjän Anthony Dawoudin käsialaa ja niihin sisältyy elämänmakuisia kasvutarinoita, rakkautta, ironiaa, toivoa ja hieman politiikkaakin. Teokset kuitenkin saivat puhalluksen elämää ja kulminoituivat bändin muodostuessa vuoden 2023 keväällä.
PK-seudun eri yhtyeissä jo vuosia vaikuttaneet Tuukka Hanhiniemi, Ville Vainio, Ben Ferreira ja Joona Korpi muodostavat yhtyeen rytmisektion jonka seurauksena singer/songwriter-henkiset kappaleet muovattiin toimimaan dynaamisemmin bändin soittamana live-setissä, luoden yleisöille keikkakokemuksen jossa eri tyylilajit leikittelevät vangitsevasti teoksien tarinakaaren kanssa.
Cal Twomey
Cal Twomey on Irlantilainen laulaja-lauluntekijä. Viimeisen parin vuoden aikana Cal on vaikuttanut Helsingin underground skenessä laulajana ja kitaristina muutamille bändeille esim. Faraway Shapesille. Cal Twomeyn musiikissa on elementtejä aina countrysta folkkiin ja bluesista rock & rolliin.
Twomeyn bändi Cottonmouth koostuu Helsingin musiikkipiireistä tutuista kasvoista ja mukana on mm. soittajia yhtyeistä Trio Grande & The Tex Mex Restaurant, Siivet ja Lovers Left Alive.
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-02-22/the-whistleblower-cal-twomey-cottonmouth/105920/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |