Harri Kuusijärvi trio
Harri Kuusijärvi on uuden harmonikkamusiikin omaleimaisimpia tekijöitä. Hän on kantaesittänyt lukuisia harmonikalle sävellettyjä nykymusiikkiteoksia, esiintynyt rytmimusiikin saralla lukemattomien etu- ja takarivin artistien kanssa ja kerännyt albumeillaan kiittäviä arvioita yli genrerajojen. Suomen Harmonikkaliitto valitsi Kuusijärven Vuoden harmonikkataiteilijaksi 2023 todeten perusteluissa, että ”Kuusijärvi on ennakkoluulottomilla projekteillaan laajentanut käsitystä siitä, mihin kaikkeen harmonikka voi soittimena taipua”. Kuusijärvi on noteerattu myös Vuoden klassinen -ehdokkuudella Emma Gaalassa vuonna 2021, ja Teosto-palkintoehdokkuudella vuonna 2020.
Yhtyeen ensimmäinen studiosessio radioitiin YLE Jazzklubi -ohjelmassa kesäkuussa 2024. Debyyttialbumi Aallot julkaistaan tammikuussa 2025 Flame Jazz Records -yhtiön kautta.
”Puhdasta ja hieman lempeää jazzia, jota ei kuitenkaan pidä tulkita vähemmän kiinnostavaksi tai kiehtovaksi.
Huolimatta siitä, että musiikki on suhteellisen helposti lähestyttävää ja melodiapainotteista, se on myös innovatiivista ja jännittävää. Tämä on musiikkia, jota en ole kuullut aiemmin.” -Audiophile
”Levyn äärelle ei voi olla pysähtymättä, se on kaikessa hentoudessaan niin intensiivistä ja voimakasta, kotoisaa ja samaistuttavaa, että pysähtyminen on ainoa mahdollisuus.” -Kulttuurimedia
”Korvat ovat tuomareista armottomin ja allekirjoittaneen korvapari pitää erittäin paljon kuulemastaan. ⭐⭐⭐⭐ – Desibeli
https://fb.me/e/2QLvXUBi1
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































