Ex Tempore - Suomen hauskin ja keski-ikäisin improvisaatioryhmä

Uuden improvisaatioryhmän koko illan näytelmä marssittaa Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämölle humoristikonkarit Teemu Aromaan, Kiti Kokkosen, Misa Palanderin, Jussi Puhakan ja Hannes Suomisen.
Hyvinkin keski-ikäinen improryhmä tietää, mistä lukemattomia hahmoja, tarinoita ja juonenkäänteitä ammentaa, tärähtäähän elettyä elämää näyttämölle yhtä aikaa lähes 250 vuotta. Kaikki tämä piirretään eteenne luonnollisesti pienin sisäisin keinoin. Seuraavat kuvailut sopivat kehen tahansa ryhmän jäsenistä: herkkä, älykäs, nero.
Ex Tempore tarjoilee yleisölle koko illan näytelmän, jossa mitään ei ole ennalta sovittu, mutta ryhmä tihkuu (keski-iän) kuumuutta. Lähtötilanteessa on viisi näyttelijää ja viisi tuolia. Yleisö pääsee vaikuttamaan tarinan kulkuun illan aikana. Lopputuloksena nähdään yhden illan ihme, jonka esiintyjät ja yleisö luovat yhdessä.
Hyppää mukaan yllätyksellisen illan vauhdikkaisiin käänteisiin. Naurutakuu! Pääset todistamaan, miten uskomaton komediallinen esitys syntyy silmiesi edessä.
Juuri sinun ehdotuksesi voi olla kipinä esityksen lähtötilanteelle. Tapaammeko metropoleissa, tuppukylissä, kahvihuoneessa vai uimahallissa?
Ex Tempore improvisaatioryhmän tavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon iloa ja lämpöä maailmaan.
Ex Tempore – Suomen hauskin ja keski-ikäisin improvisaatioryhmä Peacock-näyttämöllä Linnanmäellä 22.3., 12.4. ja 26.4.2025.
Näyttämöllä: Teemu Aromaa, Kiti Kokkonen, Misa Palander, Jussi Puhakka ja Hannes Suominen
Esityksen kesto: noin 2h (sisältäen väliajan).
https://www.lippu.fi/artist/suomen-komediateatteri/ex-tempore-suomen-keski-ikaeisin-improvisaatioryhmae-3825167/
https://suomenkomediateatteri.fi/esitykset/ex-tempore/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: