Lehmien laitumellelasku -tapahtuma
Ulospääsyä odottavien lehmien keväinen kirmaaminen ulos laitumelle on varma kesän merkki. Tyytyväiset lehmät pääsevät vihreille niityille Helsingin Viikin tutkimustilalla tänä keväänä lauantaina 4.5.2024.
Koko perheen laitumellelasku - tapahtumassa on tarjolla sydämet sulattavien eläinten riemunmylvähdysten lisäksi ohjelmaa maatilan toimintaan liittyen.
Juonnettu ohjelma alkaa klo 10:30, ja lehmät vapautuvat klo 11. Yleisö voi seurata tätä laidunmaita ympäröivillä kävelyteillä. Tutkimustilan pihamaalla ja rakennuksissa on mukavaa ohjelmaa koko perheelle. Tapahtumassa saa tietoa maatilan ja lehmien elämästä sekä Helsingin yliopiston tutkimuksesta ja maatalous-metsätieteellisen alan opiskelusta.
Ulkoilmakahvilasta saa herkkuja pieneen nälkään. Kahvilan tarjoaa opiskelijajärjestö Sampsa ry. Kahvilan tuotot käytetään järjestön toimintaan.
Koko perhe voi testata paputuntemustaan papuvisassa. Perheen pienimmät pääsevät ajelemaan leikkitraktoriradalla, rakentamaan käpylehmiä ja lypsämään leikkilehmiä. Paikalla on myös Valion maitoauto ja sen asiantunteva kuljettaja kertomassa maidon matkasta tilalta meijeriin.
Tutkimustilan pihapiirissä kiertävät lehmädosentit vastaavat yleisön kysymyksiin. Myös Viikin kampuksen tutkimustoiminta on läsnä käytännönläheisellä otteella.
Aika: Lauantaina 4.5.2024 klo 10:30-13 (H-hetki n. klo 11:00)
Paikka: Viikin tutkimus- ja opetustila, Koetilantie 5
Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
Tapahtuma on maamme suurimman teollisen maidonjalostajan ja markkinoijan Valion järjestämä.
Taustaa: Miksi lehmät halajavat kesälaitumille?
Kevään kääntyminen toukokuuhun tarkoittaa lehmille laidunkauden alkamista. Laiduntaminen tekee eläimille monenlaista hyvää ja ylläpitää niiden henkistä ja fyysistä terveyttä.
- Lehmä on laumaeläin ja se kaipaa luonnostaan seurustelua lajitovereidensa kanssa. Lehmät muodostavat ystävyyssuhteita erityisesti ikätovereidensa kanssa, joita on vaikea rakentaa parsinavetassa talven aikana, Valion eläinlääkäri Laura Kulkas kertoo.
Laitumella tilaa ja mahdollisuuksia on enemmän. Lauman ujoimmille eläimille laitumen vapaa liikkumatila antaa mahdollisuuden myös yksinään oloon. Näin voi sujuvasti väistää ikäviä tyyppejä, jotka yrittävät pomottaa. Hierarkkisessa laumassa kun on aina näitäkin yksilöitä.
Hyväksi lihaksille ja sorkille
Lehmä on elävä nisäkäs, jonka lihaksille, jänteille, luille, sydämelle ja verenkiertoelimistölle käveleminen tekee hyvää. Raajat vahvistuvat ja notkistuvat laitumella.
Lehmien sorkkaterveys paranee laidunkaudella, ja laiduntamisella voidaan joskus parantaa myös utareterveyttä. Lisäksi lehmien hedelmällisyys paranee kesälaitumella.
Neljä viidestä lehmästä laiduntaa
Noin 80 prosenttia suomalaisista lehmistä laiduntaa toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Etelä-Suomessa laidunkausi kestää neljästä viiteen kuukautta, pohjoisessa kolmesta neljään.
Lain mukaan kaikkien parsinavetoissa asuvien lehmien on päästävä laitumelle vähintään 60 päivänä vuodessa toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Laiduntamisesta saa luopua vain erityisluvalla, jos maatilalla ei ole käytössä sopivaa laidunta tai sitä ei voida kohtuudella järjestää.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































