Siltasen kesäkeikat 2025: Sonia Ellis
Sonia on Jyväskylästä ponnistava, sielukkaalla ja hunajaisella lauluäänellään lumoava nouseva artisti. Vahvan musiikkitaustan omaavalla Sonialla on takanaan lukuisia keikkoja rumpalina muun muassa Younghearted-yhtyeen keikkakokoonpanossa. Nyt soolouraan keskittyvä artisti säveltää ja sanoittaa kappaleensa itse. Vaihtoehtopopin maastossa liikkuvan artistin musiikissa voi kuulla vaikutteita niin 070 Shakesta kuin Jordan Rakeista.
Sonia julkaisi odotetun debyyttialbuminsa Punainen Kuu keväällä 2025. Viime keväänä julkaistu, albumin ensimmäinen single Kontrollii käynnisti uuden ja itsevarman Sonia 2.0 -aikakauden.
Sonian vahvuus on omien tunteiden reflektointi lyriikoissaan, jonka ansiosta livekeikat kuljettavat yleisön lähelle artistin kappaleiden välittämää tunnemaailmaa. Artistin ja yleisön välinen yhteys on Sonialle tärkeää niin keikoilla kuin musiikissakin – tavoitteena on olla artistina kaikkea muuta kuin etäinen. Sonian livet ovat intiimejä ja vievät yleisöstä jokaisen mukanaan valloittavalla energiallaan. Bändin kanssa keikkaileva artisti seuraa lavalla intuitiota ja hyvää fiilistä. Jokainen keikka on spesiaali!
Herkkyydellään hurmaava Ellis tunnetaan vahvoja tunteita välittävästä ja ainutlaatuisesta musiikistaan. Laulaja-lauluntekijän merkitykselliset lyriikat yhdistettyinä pehmeisiin ja omaleimaisiin äänimaisemiin tekevät Elliksen tuotannosta erityisen. Taitavan muusikon ääntä on kuultu muun muassa vuoden 2023 lopussa julkaistulla Jaakko Kullan Huone-hitillä. Huhtikuussa 2024 ilmestynyt artistin oma single Huhtikuu merkitsi Elliksen uralla uutta käännekohtaa ja olikin ensimmäinen julkaisu Monopoli Musicin kautta. Tämän jälkeen artistia on kuultu featin muodossa Pedron Tässä hetkessä -kappaleella sekä tietenkin omilla julkaisuillaan kuten Järvi ja Oo mulle koti.
YleX Läpimurto -listalle vuonna 2021 valittu Ellis julkaisee tuoretta musiikkia vuoden mittaan ja aktivoitui vuoden 2024 alussa myös keikkailun saralla. Livessään artisti tarjoaa laajan tunteiden skaalan – keikalla ollaan aidosti läsnä ja kappaleiden koskettava tunnelma välittyy ainutlaatuisena vuorovaikutuksena yleisöön.
https://www.tiketti.fi/sonia-ellis-siltanen-helsinki-lippuja/109735
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Juhannusta vietetään tyhjentyneen kaupungin saarissa ja rannoilla |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |