Siltasen kesäkeikat 2025: Pessa ”Hengitä”-levyjulkkarit
Hinta: 10 / 12 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Siltasen terassilla kuullaan livemusiikkia läpi kesän! Torstaina 17.7. lavalle nousee Pessa.
Pessa on artistina R&B:n, jazzin ja hiphopin välimaastossa suunnistava monilahjakkuus. Kuopiolainen muusikko on herättänyt kiinnostusta, lähes kokonaan itse luodun, vuonna 2021 julkaistun debyyttialbuminsa Jazzijäbä tiimoilta. Kotistudiossa syntynyt albumi tuo esille artistin musikaalisuuden ja halun luoda jotain uutta Suomen musiikkikentälle. Yli 10 vuotta trumpettia soittaneella artistilla on tavoitteena kehittyä myös kosketinsoittimien, kitaran ja basson soittajana.
Artistilla on selkeä visio tulevasta. Hän kertoo, että ajatus keväällä 2022 julkaistun 365 -EP:n tyylilajista ja soundista syntyi jo silloin, kun hän julkaisi ensimmäisen albuminsa. Kuusi kappaletta sisältävä, artistin kokonaan itse luoma kokonaisuus puhuttelee räppärin arkea antaen määrätietoisia vastauksia ja ratkaisuja melodisesti soljuvan äänimaiseman päälle. Vuoden 2023 puolella artisti julkaisi muun muassa singlen 5AM (feat. Gettomasa). Kesäyön tunnelmiin saatteleva rennon letkeä kappale suuntasi välittömästi julkaisun jälkeen Spotifyn viralliselle top-listalle. Tuoreimpia julkaisuja ovat muun muassa ihmissuhteita käsittelevät, pehmeät, mutta samalla eloisat Hiekkalaatikko sekä Bumerangi.
https://www.tiketti.fi/pessa-hengita-levyjulkkarit-siltanen-helsinki-lippuja/109736

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.