Siltasen kesäkeikat 2025: Joalin
Hinta: 10 / 12 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Siltasen terassilla kuullaan livemusiikkia läpi kesän! Torstaina 10.7. lavalle nousee Joalin.
Persoonallisella ja enkelimäisellä äänellään hurmaava Joalin on yksi tämän hetken kiinnostavimmista kotimaisista artistitulokkaista. Sielukasta popia tekevä artisti on viettänyt suuren osan elämästään Meksikossa ja Espanjassa, ja herkän rehellisissä kappaleissa hienovarainen ja pohjoismainenkin tyyli yhdistyy entisten asuinmaiden latinosoundeihin sulavasti. Laulukielinä kuullaan toisiinsa vaivattomasti kietoutuvat englanti ja espanja.
Joalin julkaisi ensimmäisen singlensä ”Angelito” vuonna 2022 ja debyytti-EP ”I’m The One” näki päivänvalon saman vuoden loppupuolella. Biisien tekijäjoukosta on vuodesta 2021 löytynyt useita hittejä kynäillyt Jori Roosberg. Kansainvälisesti tunnettu Joalin on monilahjakkuus, jonka tekemisiä seuraa pelkästään Instagramissa yli 3 miljoonaa ihmistä. Vahvalla musiikillisella ja esteettisellä visiolla varustettu sekä toistaiseksi vain muutamia live-esiintymisiä Suomessa tehnyt tähti työstää parhaillaan uutta musiikkia.
https://www.tiketti.fi/joalin-siltanen-helsinki-lippuja/109391

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.