Topi Saha
”Öitä on levy, joka täytyi tehdä ainakin kahdesti. Annoin levyrupeaman alkumetreillä itselleni kirjoittamiseen liittyviä kieltoja ja rajoitteita, jotta en juuttuisi toistamaan liikaa itseäni. Pannaan joutuivat tiettyjen mollikulkujen lisäksi yksittäiset sanat kuten ”pimeä” ja ”hämärä”. Kirjoitinkin levyllisen verran ihan mukavaa ja valoisaa amerikaniskelmää, kunnes pimeää alkoi puskea ovista ja ikkunoista. Heitin valmistuneet laulut roskiin ja päätin tyhjentää pankin tekemällä levyn, jonka jokainen laulu kertoo vain ja ainoastaan yöstä. Yksityisestä ja yhteisestä hämärästä. Ronteista ja roistoista. Putoamisesta ja nousemisesta. Ja tietysti rakkaudesta ja kaipauksesta”, Saha kertoo.
Topi Saha on vangitseva lauluntekijä, jolta on aiemmin ilmestynyt neljä kriitikoiden ylistämää soololevyä. Tiivistunnelmainen uutuusalbumi Öitä ilmestyi tammikuussa 2025. Julius Maurasen (mm. Oranssi Pazuzu, Viitasen Piia) tuottama levy on hypnoottinen soundtrack illan hämärästä sydänyön säkkipimeään. Jostain kajastaa hentoa valoa.
Topi Saha: laulu, akustinen kitara
Tero Hyväluoma: rummut, viulu
Jaakko Murros: sähkökitara
Joni Teirikangas: basso, laulu
Matias Tyni: koskettimet
”Tuntuu, kuin Topi Saha olisi ollut olemassa aina.”
– Aapo Siippainen, Savon Sanomat
https://www.lippu.fi/event/topi-saha-korjaamo-kulmasali-20317841/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































