Serita (EP-julkkarit), Tataki
Hinta: 17 / 15 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
SERITA JA TATAKI SYYSKUUSSA SEMIFINALIIN!
SERITA
SERITA on suomalainen jrock & alt rock -artisti, jonka musiikki ammentaa voimakkaasti jrockin ja kawaii metallin maailmasta, mutta tuo samalla esiin omaleimaisen ja modernin yhdistelmän tunteen ja rohkeuden. Hänen kappaleensa sukeltavat syvälle elämän suurimpiin ristipaineisiin – rakkauden haavoittavuudesta itsensä löytämisen kamppailuihin, joissa soi yhtä aikaa sekä hauraus että voima. SERITA:n musiikki on sekä henkilökohtaista että universaalia, käsitellen elämän ja identiteetin monivivahteisuutta lauluntekemisen voimalla. SERITA:n tuleva EP julkaistaan syksyllä 2025.
TATAKI
TATAKI on rock-yhtye, jonka nimi juontaa juurensa japaninkielen sanasta "iskeä/lyödä", viitaten yhtyeen perkussiivisiin soittimiin. Yhtyeen jäsenet tulevat eri puolilta maailmaa — Taiwanista, Suomesta ja Chilestä — ja heitä yhdistää syvä kiinnostus japanilaiseen kulttuuriin. Yhtye on aloittanut keikkailun syksyllä 2024, mutta ovat soittaneet jo lukuisissa tilaisuuksissa ja paikoissa kuten Kulttuurikeskus Caisassa, Töölön kirjastossa, Bottalla sekä Tiivistämöllä viime joulukuussa järjestetyllä IKE IKE klubilla.
TATAKI yhdistelee Tsugaru Shamisenin, rumpujen ja basson soinneista kumpuavaa energiaa, luoden rikkaan äänivallin, jossa perinteiset ja modernit musiikkimaisemat kohtaavat. Bändin erikoisuus on sulauttaa japanilaisia kansanlauluja rockin ja popin elementteihin, sekä luoda viihdyttäviä ja monipuolisia omia kappaleita eri kieliä ja musiikkikulttuureita yhdistäen. TATAKIn show vie yleisön hauskalle matkalle, joka pursuaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita!
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-09-05/serita-ep-julkkarit-tataki/110178/

Tapahtumapaikka / Venue
Urho Kekkosen katu 6
00100 HELSINKI
(käynti sisäpihalta)
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.