Korkeasaaren Finkensillan avajaisviikko
Uusi Kruunusiltojen Finkensilta Korkeasaareen avataan yleisölle torstaina 7.8.2025.
Uusi Finkensilta on yhteensä 293 metriä pitkä.
Se on saanut nimensä eläintarhan ensimmäisen jääkarhun Finken mukaan. Nuori Finke jääkarhu tuotiin Korkeasaareen ja sen rannan jääkarhulinnaan vuonna 1890 Jäämereltä.
Samalla kulku Korkeasaaren eläintarhaan muuttuu ja Mustikkamaan ja Korkeasaaren välinen silta suljetaan remontin vuoksi.
Samalla eläintarhan lipunmyynti siirtyy Mustikkamaalta Finkensillan Nihdin päätyyn, josta kaikki kulku maitse Korkeasaareen ja saaresta pois tapahtuu.
Korkeasaaren vanhan sillan remontti jatkuu ensi kevääseen asti.
Finkensillan alkupäähän Nihtiin pääsee kätevimmin metrolla Kalasatamasta ja kävellen tai ratikkalinjalla 13 Pasilasta Nihtiin. Sen päätepysäkki sijaitsee lähellä eläintarhan väliaikaista lipunmyyntipistettä.
Nihdistä löytyy 7.8. alkaen myös kaupunkipyöräasema.
Vesibussit Kauppatorilta Korkeasaareen liikennöivät normaalisti vielä syyskuun loppuun asti (elokuussa päivittäin ja syyskuussa viikonloppuisin).
https://korkeasaari.fi/
Kuva: Annika Sorjonen
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































