Lapinlahti Live! 2025

Hinta: Vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Tervetuloa Lapparin kesän 2025 Lapinlahti Live! -tapahtumaan Ompputalolla!

Kesän viimeinen Live! käynnistyy lauantaina 16.8. klo 12! Tästä et halua jäädä paitsi!

Ohjelmassa kuullaan kaikkea sielukkaasta surupopista rosoiseen rockiin, runollisesta räpistä ambientiin ja unenomaisesta indiestä sykähdyttäviin äänimaisemiin.

Samaan aikaan järjestämme Lapinlahden puistossa perinteeksi muodostuneen kesäkirppiksen klo 11 alkaen. Tule tekemään ikimuistoisia löytöjä!

OHJELMASSA:

🕛 Klo 12 Hilia

Hilia on soul/rnb -musiikkia yhdistelevä artisti, joka on tunnettu sielukkaasta laulustaan ja monipuolisesta musiikkityylistään. Viimeisin single Irrallisii julkaistiin viime syksynä ja tällä hetkellä uusia lauluja on EP:n verran tekeillä. Musiikki on surupoppia, synkkää soulia, ajatuspaloja, tunnetekstiä, päiväkirjamerkintöjä, katuballadeja ja joskus ehkä jotain muuta.

Hilia, oikealta nimeltään Maria, aloitti musiikin tekemisen ja esiintymisen 2000-luvun alussa. Musiikkia on julkaistu mm. nimillä Mary-A, Maria Uskomaton ja Maria Uskomaton ja Uu La Laa.

🕐 Klo 13 Paha Tapani

Helsinkiläinen rock-yhtye.

🕑 Klo 14 Kare & Jyllinmaa

Ystävykset Susanna Jyllinmaa ja Minna Kare ovat soittaneet pitkään yhdessä ja viime vuosina he ovat huomanneet pohtivansa samanlaisia asioita.

Kun elämään tulee väistämättömän ajankulun tuomia muutoksia, tajuaa sen rajallisuuden. Voiko elämää kuitenkin vielä katsoa viattoman varauksettomasti kuten ennen? Näistä ajatuksista syntyivät Ajankulun laulut, jotka tarjoavat kuulijalle välähdyksiä lapsuudesta, nuoruudesta ja pohdintoja siitä, olisiko jokin voinut mennä toisin, olisiko pitänyt mennä toisin vai menikö kaikki juuri kuten pitikin. Kappaleiden tuokiokuvat vievät kaikenikäiset kuulijat matkalle erilaisiin hetkiin, mutta eivät kuitenkaan isoista pohdinnoistaan huolimatta jätä kuulijaa surulliseen tunnelmaan.

Susanna Jyllinmaa laulu, piano, sello
Minna Kare laulu, piano, huilu

🕒 Klo 15 Pari Rapeeta Piparii x ShyStella

Pari Rapeeta Piparii (PRP) on vuonna 2017 Outokummussa perustettu, erilaisista todellisuuksista ammentava säkenöivä räppikollektiivi, jossa rehoittavat vaihtoehtoiset ihmiselämät ja niiden mahdollistamat lajin monimuotoisuuden ilmentymät. PRP:n muodostavat Hanna Heino, Sonja Setälä, Ira Wuolle sekä tuottaja ja muusikko Anna Minkkinen.

PRP:n tyyli vaihtelee syvistä ja runollisista lyriikoista tanssittaviin ja tuhtien biittien mukaansa tempaaviin räppimaailmoihin. Meininki DIY, ilon kautta, syvällinen on pinnallista ja pinnallinen syvällistä, lempeyttä!

Keikalla nähdään myös vierailevana artistina ShyStella, joka kuvaa itseään näin: ShyStella on suomalaiskarjalainen artisti, joka yhdistelee musiikissaan aktivismia, karjalaista runonlaulantaa ja trapmusiikkia. Hänen äänensä kumpuaa eri paikoista, yhteisöistä ja kokemuksista, musiikki syntyy yhdessä tehden ja rajoja rikkoen.

🕓 Klo 16 Angeloscornutos

Luvassa rock’n’rollia!

🕔 Klo 17 Nuuksio

Nuuksio soittaa hengittävää utuista indiemusiikkia, jossa tunnelma nojautuu minimalistiseen neosoul iskelmään. Suomessa ruotsiksi ja Ruotsissa suomeksi, muualla sekä että.

🕕 Klo 18 Julle Gröhn

Julle on helsinkiläinen monialainen taiteilija, jonka työ yhdistää modulaarista synteesiä, ambient-äänimaastoja ja reaktiivisia visuaaleja. Arkkitehtuurin ja 3D-visualisoinnin taustallaan hän luo tilallisia, meditatiivisia esityksiä, joissa ääni ja valo kehittyvät reaaliajassa.

🕖️ Klo 19 xåd

Xåd on myöhempien aikojen lähettiläs varjojen maailmasta. Xåd tuo mieliimme sen minkä olemme halunneet unohtaa, mutta mikä on kohdattava ennen loppua. Se mikä on joskus jäänyt varjoihin ja syvään jäähän tulee esiin, ja siellä on myös paljon hyvää ja kaunista. Xåd maalaa isolla pensselillä unikuvia post punkin kylmistä sävyistä aina post rockin leimuaviin auringonlaskuihin.

Tule viettämään musiikin ja ilontäyteinen kesäpäivä Lapinlahden vehreään puistoon, ja ota kaveri mukaan!

Tapahtuma nettisivuillamme:
---
English

Welcome to Lappari’s Summer 2025 Lapinlahti Live! events at Ompputalo!

The summer's last LIVE! will start on Saturday, August 16 at 12 PM!

The programme features everything from soulful sad pop to gritty rock, poetic rap to ambient soundscapes, and dreamy indie to stirring sonic landscapes.

At the same time the traditional second-hand market is held in the park from 11 AM to 4 PM. Come to make unforgettable finds!

https://www.facebook.com/events/1010188790868730/1010188794202063/


Tapahtumapaikka / Venue

Lapinlahdenpolku 8
00180 Helsinki, Finland


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Lapinlahdenpolku 8
00180 Helsinki, Finland
BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää







Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.