Rytmihäiriö, Cumbeast, Killhall (Ee)
Hinta: 27,50 / 30 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
SURMACOREN SANANSAATTAJA RYTMIHÄIRIÖ JUHLAKEIKOILLE LOPPUKESÄSTÄ
Kotimaisen äärimusiikin kärkinimiin lukeutuva Rytmihäiriö juhlistaa 20 vuotta sitten julkaistua Saatana on Herra -klassikkoalbumiaan minikiertueella. Surmacoren itsevaltiaat käynnistävät julkaisun nimeä kantavan kiertueensa Tampereen Olympiasta perjantaina 15. elokuuta, josta matka jatkuu Helsingin Tavastialle heti seuraavana iltana. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna yhtye esiintyy Jyväskylän Musta Kynnys -klubilla kahtena peräkkäisenä iltana perjantaina 5. ja lauantaina 6. syyskuuta Saatana on Herra 20v. (selvinpäin) ja Saatana on Herra 20v. (kännissä) - erikoiskeikoilla. Keikkojen liput ovat myynnissä esiintymispaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa.
Keikoilla kuullaan myös laajasti muuta tuotantoa uutta musiikkia työstävän Rytmihäiriön pitkän uran varrelta: ”Surmacore-levyn keikat ovat paketissa ja aletaan keskittymään seuraavan levyn valmisteluun. Havahduttiin, että Saatana on Herran julkaisusta on kulunut 20v ja päätettiin juhlistaa kyseistä klassikkoa muutamalla keikalla ennen siirtymistä uusien biisien pariin.”
RYTMIHÄIRIÖ - SAATANA ON HERRA 20V Cumbeast, Killhall (EE)
La 16.8. Tavastia, Helsinki
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-08-16/rytmihairio-cumbeast-killhall-ee/109583/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.