Elektra
Elektra suree palvomansa isän kuolemaa ja janoaa kostoa murhaajille – omalle äidilleen ja tämän rakastajalle. Mukaan juoneen täytyy saada Elektran sisar ja veli, jonka paluuta Elektra odottaa joka päivä. Kun palatsiin saapuu kaksi muukalaista, tapahtuu hirveitä. Saako Elektra kostonsa?
Antiikin tragediaan perustuva ooppera on hirvittävä kuvaus perheestä, traumoista, kostosta ja kaipuusta rakkauteen. Richard Strauss (1864–1949) sävelsi veriseen tarinaan musiikin, joka viekoittelee soinneillaan ja järisyttää voimallaan, vaatien oopperarepertuaarin suurimman orkesterin. Jo syntyessään vuonna 1909 Elektra oli sensaatio, ja vieläkin sen hurjuuden ja herkkyyden yhdistelmä hakee vertaistaan.
Kansallisoopperaan palaava, kriitikoiden ylistämä tuotanto pitää yleisön tiukasti otteessaan. Ilman väliaikaa esitettävässä, 1 tunnin ja 45 minuuttia kestävässä oopperassa kiihko ja jännite kasvavat hellittämättä.
Palatsin pihalla palvelijat kyselevät, onko Elektra tulossa suremaan isänsä kuolemaa, kuten joka päivä tähän aikaan. Kuningas Agamemnonin ja Klytaimnestran tytär Elektra tulee ja eristäytyy yksinäisyyteensä. Palvelijat pilkkaavat ja arvostelevat häntä, vain yksi heistä asettuu hänen puolelleen.
Yksinjäätyään Elektra muistelee, miten hänen äitinsä Klytaimnestra ja tämän rakastaja Aigistos surmasivat kirveellä Agamemnonin. Surun suututtama Elektra ajattelee kostoa, jonka hän toteuttaisi sisarensa Krysotemiksen ja veljensä Oresteen kanssa. Orestes on lähetetty pois palatsista jo lapsena, kauan sitten. Elektra odottaa joka päivä hänen paluutaan.
Elektra jäi moninkertaisesti palkitun ohjaajalegenda Patrice Chéreaun (2.11.1944–7.10.2013) viimeiseksi oopperaohjaukseksi.
Elektra on Aix-en-Provencen festivaalin, Milanon La Scalan, New Yorkin Metropolitan-oopperan, Barcelonan Gran Teatre del Liceun, Berliinin valtionoopperan ja Suomen kansallisoopperan yhteistuotanto. Esitys sai ensi-iltansa Kansallisoopperassa vuonna 2016.
https://oopperabaletti.fi/osta/id/305172/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































