Kult Live: Flok – Sydäntalvi (levyjulkkarit)
Hinta: 22 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
ke17.12.2025klo 18:00
Flok-yhtyeen Sydäntalvi-albumin julkaisukiertue huipentuu Helsingin KULT-klubilla.
Kansainvälisesti palkittu lauluyhtye Flok kutsuu sinut ainutlaatuiseen konserttiin juhlistamaan debyyttialbuminsa julkaisua keskiviikkona 17.12. klo 19.00.
Konsertissa syvennytään albumin kappaleiden maailmoihin – lauluihin, joissa pääsevät esiin erilaiset joulunajan tarinat. Flokin omien kappaleiden lisäksi konsertissa kuullaan uusia sovituksia joulun klassikkokappaleista.
Musiikin ammattilaisista koostuva Flok uudistaa a cappellaa Suomessa. Yhtye erottuu kirjoittamalla uutta, omaa popmusiikkia. Vuonna 2023 Flok voitti kansainvälisen Tampereen sävel -lauluyhtyekilpailun vahvistetun sarjan. Yhtye on esiintynyt lukuisilla suomalaisilla musiikkifestivaaleilla sekä ulkomailla. Flok on kerännyt Tiktok-videoilleen yli kolme miljoonaa katselukertaa ja onnistunut tavoitteessaan kutsua myös nuorempaa yleisöä tyylilajin pariin.
https://www.lippu.fi/artist/flok/kult-live-flok-sydaentalvi-levyjulkkarit-3965884/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.