Deki Alem (Swe)
Hinta: 28,90 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
pe13.3.2026klo 19:00
Tarttuvasta ja intensiivisestä soundistaan tunnetuksi tullut ruotsalaisduo Deki Alem palaa Helsinkiin! Muun muassa hiphopin, post-punkin ja elektronisen musiikin vaikutteita kappaleissaan yhdistelevä yhtye esiintyy Kuudennella Linjalla perjantaina 13.3.2026.
Kaksoisveljesten Sammy ja Johnny Bennettin muodostama ruotsalaisduo Deki Alem yhdistelee vaihtoehtoisen musiikin elementtejä tarttuviin koukkuihin. Yhtyeen kappaleissa kuuluvat muun muassa drum’n’bassin, post-punkin, trip-hopin, rapin ja elektronisen musiikin vaikutteet. Tuloksena on intensiivinen kokonaisuus, joka tempaa kuulijansa mukaansa niin levytetyn musiikin kuin etenkin yhtyeen energisten keikkojen äärellä.
Deki Alemin debyyttialbumi Forget In Mass ilmestyi elokuussa. Levyä edelsivät sinkut “Fun”, “House Fire” ja “Mr Man”, jotka osoittivat Deki Alemin hallitsevan mieleenpainuvien ja vahvojen biisien kirjoittamisen vähintäänkin yhtä taitavasti kuin aiemmilla EP-julkaisuillaan. Positiivisia arvioita kerännyt albumi on saanut kiitosta äärimmäisen taitavasti koostetusta hiphopin, punkin ja electronican yhdistelmästään, jota ovat bändin ohella olleet rakentamassa Deki Alemin luottotuottajat Richard Zastenker ja Johannes Klahr.
Kasainvälisen läpimurron kynnyksellä oleva Deki Alem on tehnyt vahvasti töitä myös kotimaansa ulkopuolella – yhtye on nähty Roskilden, Pukkelpopin ja Lowlandsin kaltaisten jättifestivaalien lavoilla sekä Gorillazin lämppärinä Tukholmassa 2022.
Suomessa Deki Alem on nähty aiemmin Kesärauha-festivaalilla 2024 ja Kuudennella Linjalla marraskuussa 2023.
https://www.ticketmaster.fi/event/deki-alem-swe--lippuja/317737098

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.