Freija 20v! Juhlakonsertti ja Janne Behm & Myöhemmin Löydetyt levynjulkaisukeikka
Hinta: 20€, opiskelijat/työttömät 15€
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Freija 20v! Juhlakonsertti ja Janne Behm & Myöhemmin Löydetyt levynjulkaisukeikka
Freija-yhtye on tehnyt musiikkia omalla kansanmusiikista ammentavalla tyylillään ja tunnistettavalla saundillaan jo vuodesta 2005. Yhtyeen vetovoima on sen tavassa käsitellä kansanlauluja, iskelmiä ja omia sävellyksiään raikkaalla, svengaavalla ja ilmavalla tavalla.
Yhtye on saanut tunnustusta voittamalla vuonna 2011 sekä Etno-Emman että vuoden kansanmusiikkilevyn palkinnon albumillaan SydänJuurilla. Myös 2015 julkaistu Liki-albumi äänestettiin vuoden parhaaksi kansanmusiikkiäänitteeksi. Freija tekee juuritietoista musiikkiaan sekä aikuis- että lapsiyleisölle. Sampon konsertti on suunnattu aikuisyleisölle.
Juhlavuoden 2025 ohjelmistoonsa Freija nostaa vanhoja suosikkeja sekä uutta tuotantoa.
Maija Karhinen-Ilo – laulu, haitari, nokkahuilut
Arto Anttila – basso, laulu
Matti Laitinen – kitarat, mandoliinit, laulu
Lassi Logrén – viulu, jouhikko, laulu
Lauluntekijä Janne Behm julkaisee 16 vuoden jälkeen uutta musiikkia. Vuonna 1988 alkanut matka tarinoiden kirjoittajana saa uuden sivun teini-iän ja nuoruusvuosien vaihduttua keski-ikään. Järjestyksessään kuudes albumi “Seitsemän laulua lähtemisestä” käsittelee nimensä mukaisesti erilaisia lähtemisiä, mutta myös läsnäoloa ja niitä erilaisia sävyjä, joita vuodet tuovat mukanaan. Laulut rakentuvat huolella mietittyjen tekstien varaa ja niiden tunnelmaa ovat mukana luomassa “Myöhemmin Löydetyt” eli Matti Laitinen, Arto Anttila ja Maija Karhinen-Ilo.
Ovet klo 18:00
Konsertti alkaa klo 19:00
Lipunmyynti Sampon verkkokaupasta sekä ovilta.
Konsertissa on väliaika.
https://teatteri.sampofestival.fi/__/samposoikoon-freijan-aikuiskonsertti-ja-janne-behm-levynjulkkari/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.