Kuinka tulla Tapio Rautavaaraksi
Kun syyrialaistaustainen Youssef Asad Alkhatib saapui 16-vuotiaana pakolaisena Suomeen, hän löysi yllättävän ystävän suomalaisesta äänimaisemasta ja Tapio Rautavaaran lauluista. Siitä lähtien Alkhatibin haaveena on ollut tehdä esitys suomalaisesta kulttuurista sekä mutkikkaasta suhteestaan idoliinsa. Itsenäisyyspäivänä 2025 tämä pitkäaikainen unelma toteutuu KOM-teatterissa.
Esitys kertoo hymyssä suin matkan takaa saapuvasta hahmosta, joka on kuullut puhuttavan Suomesta ja siellä elävästä maailman onnellisimmasta kansasta. Kieli on vieras ja tavat oudot, mutta Rautavaaran laulut antavat suunnan ja toivon paremmasta. Kun hän kuulee idolinsa olleen myös olympiavoittaja ja filmitähti, nousevat ihanteet pilviin. Miten sinnikäs sankarimme onnistuu lunastamaan itse itselleen asettamat odotukset ja täyttämään suomalaisen kiiltokuvamiehen mallin? Ja kuinka pitkälle hän on valmis menemään tullakseen yhtä rakastetuksi kuin koko kansan Tapsa?
Alkhatib on yksi suomalaisen teatterin kiinnostavimmista uusista äänistä. Teatteri on tarjonnut hänelle väylän ymmärtää uutta kotimaataan, ja nyt Teatterikorkeakoulussa opiskelevana hän muuntaa kokemuksensa kertomuksiksi, jotka koskettavat niin kantasuomalaisia nuoria kuin maahanmuuttajayhteisöjäkin.
Lavalla Alkhatibin lisäksi nähdään muusikko Taavi Hasunen. Esityksen tekstistä ja ohjauksesta vastaa Otto Nyberg. Esitykset Kaapelitehtaan Turbiinisalissa!
Lisäesitykset tammikuussa 2026:
la 10.1. 18.30
ti 13.1. 18.30
ke 14.1. 18.30
to 15.1. 18.30
pe 16.1. 18.30
la 17.1. 15.00
https://kom-teatteri.fi/ohjelmisto/tapio/
https://www.facebook.com/KOMteatteri
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































