Live at the Bar: Avanti & Jodlowski
Hinta: 10/15€
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
pe12.12.2025klo 20:00
Avanti! on iloinen saadessaan toivottaa ranskalaisen säveltäjän ja esiintyjän Pierre Jodlowskin tervetulleeksi Helsinkiin. Jodlowski esiintyy perjantain 12. joulukuuta (Post Bar) lisäksi lauantaina 13. joulukuuta Avantin klubikonsertissa Kaapelitehtaalla.
Pierre Jodlowski on säveltäjä, esiintyjä ja multimedia-artisti, jonka musiikkia leimaa akustisen ja elektronisen äänen leikkauspiste. Hänen teoksiaan on kuultu laajasti Ranskassa sekä kansainvälisesti nykymusiikille omistautuneissa konserttisaleissa, mutta myös yhteistyössä muiden taidemuotojen, kuten tanssin, teatterin, kuvataiteen ja elektronisen musiikin kanssa.
Tara Jovana Valkosen suunnittelema ilta käynnistyy Jovanka Trbojevićin sävellyksellä "Le fantôme du vent" – näkymättömän liike-energian musiikilla, jonka elektroninen nauha on syntynyt, kun mikrofoni kiinnitettiin taitoluistelijan luistimeen. "Limite Circulaire" huilulle ja kaiuttimille tutkii ihmiskehon ja koneen sekä impulssin ja kontrollin rajapintaa. Pierre Jodlowskin intensiivinen improvisaatio klarinetisti Ángel Molinoksen kanssa päättää illan.
Ohjelma:
Jovanka Trbojevic: le fantome du vent
Pierre Jodlowski: Limite Circulaire
Live-improvisaatio: Jodlowski & Molinos
Esiintyjät:
Pierre Jodlowski, elektroniikka
Janette Levan, huilu
Angel Molinos, bassoklarinetti
Anders Pohjola, äänitekniikka
Liput etukäteen 10€ / ovelta 15€
Ovet klo 20, showtime klo 20.15
https://avantimusic.fi/portfolio/avanti-pierre-jodlowski-live-at-the-bar/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.