SuperSlam! 3
SLAM! Wrestling tuo taas kerran turboahdetun superpaketin kansainvälistä showpainia. Yhdeksän maan huippunimet, kaksi mestaruusottelua, ja kaikki yhden illan aikana. SuperSLAM! III on showpainin merkittävin tapahtuma tänä keväänä – koko perheelle.
Hallitseva mestari "Back Breaker" Dylan Broda puolustaa vyötään kahta nälkäistä haastajaa vastaan. Puolan ykköstähti Dawid Oliwa on käynyt Brodan kanssa tulista sanasotaa somessa kuukausien ajan. Viron Big Mikk Vainulalla on myös omat motiivinsa: Tallinnassa joulukuussa Broda ja hänen asianajajansa suorastaan ryöstivät mestaruuden Mikkin nenän edestä. Lumosalissa nähdään kolme miestä, yksi vyö – kaikki kaikkia vastaan ja panokset ovat korkeimmat mahdolliset.
Entinen naisten mestari "Posh Princess" Kiara kohtaa väkivahvan puolalaisen, Diana Strongin. Puolan nuorten voimanostoennätyksen haltija voitti mestaruuden Kiaralta maaliskuun alussa Tukholmassa ja ansaitsi lopullisesti paikkansa SLAM!:n historiankirjoissa. Kiara ei ottanut ottelun lopputulemaa erityisen hyvin ja löi haasteen uusintaottelusta pöytään saman tien.
Edellisen ottelun tapaan, taistelu tulee olemaan raivokas ja tasaväkinen. Kummallakin naissoturilla on Vantaalla jälleen kaikki pelissä.
SLAM! Wrestlingin toista kertaa järjestettävä kansainvälinen turnaus on kunnianosoitus lajihistorian ensimmäiselle maailmanmestarille, virolaiselle George Hackenschmidtille. Puolivälierät ja finaali ratkotaan 2. toukokuuta Tallinnassa.
Vantaalla avausotteluissa kohtaavat: Viron Artur Arder vs. entinen Norjan mestari Espen Olsen, sekä helsinkiläinen Eemi Helén vs. Master Toad, joka saapuu suoraan Ugandasta. Olsen on pitkän linjan konkari ja saattaa Arderin elämänsä haasteen eteen.
Lennokkaasta ja vaarallisesta ottelutyylistään tunnettu Master Toad voitti turnauspaikkansa maailmanlaajuisella arvonnalla ja on koko turnauksen ainoa Euroopan ulkopuolinen osallistuja.
SLAM!-tulokas The Bodyguard – Brodan oma turvamiesmörkö, kohtaa Haminan taistelevan prätkäkundin, Will Carnagen. Huikeassa joukkueottelussa "Metal Warrior" Stark Adder ja Toni "Loisto" Laine ottavat mittaa argentiinalaisesta Herco Wiskysta ja SLAM!:n kehään ensi kertaa astuvasta israelilaisesta "The Performer" Oscar Vicesta.
https://fienta.com/fi/superslam-iii-showpaini-vantaa-27-3-2026
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |


















































