Jalkapallon MM-kisat 2026
Futiksen MM-kisat rapakon takana huipentuvat loppuotteluun sunnuntaina 19.7.2026.
Loppuottelu Espanja - Argentiina pelataan New Yorkissa ja luvassa on paitsi suuri jalkapalloilta, myös jalkapallopiireissä kritiikkiä saanut Super Bowl -tyylinen show suuren maailman tyyliin. Hallitseva Euroopan mestari Espanja lähtee MM-finaaliin hallitsevaa Argentiinaa vastaan ennakkosuosikkina. Espanjan suurin vahvuus on ollut poikkeuksellinen tasaisuus. Joukkue on voittanut 37 ottelua peräkkäin ja noussut Italian rinnalle maajoukkueiden kaikkien aikojen pisimmän voittoputken haltijaksi. Espanja on lisäksi voittanut neljä kuudesta edellisestä kohtaamisestaan Argentiinaa vastaan. Viimeksi joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa vuonna 2018. Pitkän turnauksen päättävässä loppuottelussa kaikki on kuitenkin mahdollista.
Ennen finaalia nähdään turnauksen päätösseremonia, jossa esiintyvät mm. Robbie Williams, Post Malone, Nicole Scherzinger ja Laura Pausini. Myös näyttelijä Tom Cruise on mukana menossa. Ennen aloitusvihellystä upeaääninen Jennifer Hudson esittää versionsa Yhdysvaltain kansallislaulusta.
Ottelun tauolla nähtävässä 11 minuutin puoliaikakimarassa lavalle astuvat Coldplayn Chris Martinin kuratoimana maailmantähdet Justin Bieber, Madonna, Shakira ja BTS, sekä Gustavo Dudamelin johtamat New Yorkin filharmonikot ja Venezuelan Simón Bolívar -sinfoniaorkesteri.
Pronssiottelussa koettiin ennennäkemätön kymmenen osuman maali-iloittelu, kun Englanti ja Ranska ottivat yhteen Miamissa. Englanti otti ottelussa shokkialun ja meni ensimmäisellä puoliskolla jo 4-0 johtoon Declan Ricen ja Ezri Konsan, sekä Bukayo Sakan kahdella maalilla. Toisella puoliskolla kisojen maalikuninkuudessa Lionel Messin kanssa kiinni oleva Kylian Mbappé pääsi kaventamaan kahdesti nousten ennen finaalia parhaaksi maalintekijäksi 10 maalilla. Saka teki vielä kolmannen, joten Bradley Barcolan eikä Ousmane Dembélén maalit eivät enää riittäneet Ranskalle. Jude Bellingham iski vielä upean soolon päätteeksi Englannille loppulukemiksi 6-4. Ottelun kohokohdat
Välierässä Argentiina nousi jälleen kerran tappioasemasta ottelun loppumetreillä ja varmisti toisen perättäisen MM-finaalipaikan 2-1 voitolla Englannista. Tiukat jatko-ottelut voitoksi kääntänyt joukkue on vahvistunut henkisesti ottelu ottelulta.
Ensimmäsessä välierässä Espanja yllätti kisojen vahvimmaksi ennakkosuosikiksi arvioidun Ranskan ja teki maailmantähtiä vilisevästä joukkueesta aseettoman. Ottelu oli pitkälti Espanjan hallinnassa. Ranska sai koko ottelussa vain kaksi laukausta kohti maalia. Espanja ja erityisesti Marc Cucurella piti Michael Olisen pimennossa. Espanja onnistui viemään myös Mbappélta, Dembéléltä ja Barcolalta tilat juosta ja haastaa. Mikel Oyarzabal teki avausmaalin rangaistuspotkusta 22. minuutilla ja puolustaja Pedro Porro viimeisteli loppulukemat 2-0 toisella puoliajalla Dani Olmon esityöstä. Se saavutti näin vasta maan historian toisen MM-finaalipaikan.
☀️ Otteluita jättiscreeneiltä näyttävät terassit ovat olleet ääriään myöten täynnä. Paikalle kannattaakin saapua ajoissa, jos haluaa hyvän istumapaikan. Otteluita näyttävät muun muassa La Terasse Sörnäistenrannassa, Malja Hietalahdessa, Mustikkamaalle Korkeasaaren entisen lipunmyynnin paikalle auennut Terazzi, Musiikkitalon Coca-Cola Fan Zone sekä Helsingin Berliininäkin tunnettu Konepajan Biergarten.
☂ Hyviä sadesään kisakatsomoita ovat esimerkiksi Vallilan uusi huippuvarusteltu Fat Tony's, Casino Helsinki, Iso Roban Ruubert 180, Konepajan ravintolamaailma ja Triplan Draft Sports Bar.
Pudotuspelikaavio | tulokset | parhaat maalintekijät ja syöttäjät
MM-KISOJEN OTTELUT - OHJELMA
LOPPUOTTELU
Espanja - Argentiina 🔥🔥🔥🔥
Sunnuntai 19. heinäkuuta – klo 22.00
Katso ottelua katsele suorana Yle TV2 ja Areena, TV2
Alkustudio | loppuottelu | jälkistudio
Pelipaikka: New York, USA
PRONSSIOTTELU
Ranska - Englanti 4-6 kohokohdat
Sunnuntai 19. heinäkuuta
Pelipaikka: Miami, USA
Näyttää: MTV
La Terassen tunnelmaa Sörnäistenrannassa. Kuva: La Terasse
VÄLIERÄT
Tiistai 14. heinäkuuta
Ranska - Espanja 0-2 kohokohdat
Pelipaikka: Dallas, USA
Yle Areena, TV2 katso koko ottelu | kooste
Keskiviikko 15. heinäkuuta
Englanti - Argentiina 1-2 kohokohdat
Pelipaikka: Atlanta, USA
Näyttää: MTV
PUOLIVÄLIERÄT (8 joukkuetta)
Norja - Englanti 1-2 kohokohdat
Pelipaikka: Miami, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2 katsele
Sunnuntai 12. heinäkuuta – klo 04.00
Argentiina - Sveitsi 3-1 kohokohdat
Pelipaikka: Kansas City, US
Näyttää: MTV
Ranska - Marokko 2-0 kohokohdat
Pelipaikka: Boston, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2 katsele
Espanja - Belgia 2-1 kohokohdat
Pelipaikka: Los Angeles, USA
Näyttää: MTV
Neljännesvälierät
Tiistai 7. heinäkuuta
Argentiina - Egypti 3-2 kohokohdat
Pelipaikka: Atlanta, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Sveitsi - Columbia 0-0 (4-3) kohokohdat
Pelipaikka: Vancouver, Kanada
Näyttää: Yle Areena, TV2
Perjantai 3. heinäkuuta
Portugali-Kroatia 2-1 kohokohdat
Pelipaikka: Toronto, Kanada
Näyttää: Yle Areena, TV2
Sveitsi-Algeria 2-0 kohokohdat
Pelipaikka: Vancouver, Kanada
Näyttää: Yle Areena, TV2
Australia-Egypti 1-1 (2-4) kohokohdat
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: MTV
Pudotuspelit
1. pudotuspelikierros
Lauantai 4. heinäkuuta
Argentiina-Kap Verde 3-2 kohokohdat
Pelipaikka: Miami, USA
Näyttää: MTV
Lauantai 4. heinäkuuta
Kolumbia-Ghana 0-1 kohokohdat
Pelipaikka: Kansas City, USA
Näyttää: MTV
Neljännesvälierät (16 joukkuetta)
Lauantai 4. heinäkuuta
Kanada - Marokko 0-3 kohokohdat
Pelipaikka: Houston, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 5. heinäkuuta
Paraguay - Ranska 0-1 kohokohdat
Pelipaikka: Philadelphia, USA
Näyttää: MTV
Brasilia - Norja 0-2 kohokohdat
Pelipaikka: New York, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Maanantai 6. heinäkuuta
Meksiko - Englanti 2-3 kohokohdat
Pelipaikka: Mexico City, Meksiko
Näyttää: Yle Areena, TV2
Maanantai 6. heinäkuuta
Portugali - Espanja 0-1 kohokohdat
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: MTV
Tiistai 7. heinäkuuta
USA - Belgia 1-4 kohokohdat
Pelipaikka: Seattle, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 28. kesäkuuta
Etelä-Afrikka - Kanada 0-1 kohokohdat
Pelipaikka: Los Angeles, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Maanantai 29. kesäkuuta
Brasilia - Japani 2-1 kohokohdat
Pelipaikka: Houston, USA
Näyttää: MTV
Saksa - Paraguay 1-1 (4-3 rp) kohokohdat
Pelipaikka: Boston, USA
Näyttää: MTV
Tiistai 30. kesäkuuta
Hollanti - Marokko 1-1 (3-2 rp) kohokohdat
Pelipaikka: Monterrey, Meksiko
Näyttää: Yle Areena, TV2
Norsunluur. - Norja 1-2 kohokohdat
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Keskiviikko 1. heinäkuuta
Ranska - Ruotsi 3-0 kohokohdat
Pelipaikka: New York, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Meksiko - Ecuador 2-0 kohokohdat
Pelipaikka: Mexico City, Meksiko
Näyttää: Yle Areena, TV2
Englanti - Kongon DT 2-1 kohokohdat
Pelipaikka: Atlanta, USA
Näyttää: MTV
Belgia - Senegal 3-2 kohokohdat
Pelipaikka: Seattle, USA
Näyttää: MTV
Torstai 2. heinäkuuta
Yhdysvallat - Bosnia-Hertsegovina 2-0 kohokohdat
Pelipaikka: San Francisco, USA
Näyttää: MTV
Espanja-Itävalta 3-0 kohokohdat
Pelipaikka: Los Angeles, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Alkulohkot
Torstai 11. kesäkuuta – klo 22.00
Meksiko 🇲🇽 – Etelä-Afrikka 🇿🇦
Pelipaikka: Mexico City, Meksiko
Näyttää: MTV
Perjantai 12. kesäkuuta – klo 05.00
Etelä-Korea 🇰🇷 – Tšekki 🇨🇿
Pelipaikka: Guadalajara, Meksiko
Näyttää: MTV
Perjantai 12. kesäkuuta – klo 22.00
Kanada 🇨🇦 – Bosnia-Hertsegovina 🇧🇦
Pelipaikka: Toronto, Kanada
Näyttää: Yle Areena, TV2
Lauantai 13. kesäkuuta – klo 04.00
USA 🇺🇸 – Paraguay 🇵🇾
Pelipaikka: Los Angeles, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Lauantai 13. kesäkuuta – klo 22.00
Qatar 🇶🇦 – Sveitsi 🇨🇭
Pelipaikka: San Francisco, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 14. kesäkuuta – klo 01.00
Brasilia 🇧🇷 – Marokko 🇲🇦 🔥
Pelipaikka: New York, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 14. kesäkuuta – klo 04.00
Haiti 🇭🇹 – Skotlanti
Pelipaikka: Vancouver, Kanada
Näyttää: MTV
Sunnuntai 14. kesäkuuta – klo 07.00
Australia 🇦🇺 – Turkki 🇹🇷
Pelipaikka: San Francisco, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 14. kesäkuuta – klo 20.00
Saksa 🇩🇪 – Curaçao 🇨🇼
Pelipaikka: Houston, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Sunnuntai 14. kesäkuuta – klo 23.00
Hollanti 🇳🇱 – Japani 🇯🇵 🔥
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Maanantai 15. kesäkuuta – klo 02.00
Norsunluurannikko 🇨🇮 – Ecuador 🇪🇨
Pelipaikka: Philadelphia, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Maanantai 15. kesäkuuta – klo 05.00
Ruotsi 🇸🇪 – Tunisia 🇹🇳
Pelipaikka: Monterrey, Meksiko
Näyttää: Yle Areena, TV2
Maanantai 15. kesäkuuta – klo 19.00
Espanja 🇪🇸 – Kap Verde 🇨🇻
Pelipaikka: Atlanta, USA
Näyttää: MTV
Maanantai 15. kesäkuuta – klo 22.00
Belgia 🇧🇪 – Egypti 🇪🇬
Pelipaikka: Seattle, USA
Näyttää: MTV
Tiistai 16.6. klo 01.00
Saudi-Arabia-Uruguay
Pelipaikka: Miami, USA
Näyttää: MTV
Tiistai 16.6. klo 04.00
Iran-Uusi-Seelanti
Pelipaikka: Los Angeles, USA
Näyttää: MTV
Tiistai 16.6. klo 22.00, studio klo 21.00
Ranska -Senegal 🔥
Pelipaikka: | New York, USA
Näyttää: Yle
Keskiviikko 17. kesäkuuta – klo 01.00
Irak 🇮🇶 – Norja 🇳🇴
Pelipaikka: Boston, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Keskiviikko 17. kesäkuuta – klo 04.00
Argentiina 🇦🇷 – Algeria 🇩🇿
Pelipaikka: Kansas City, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Keskiviikko 17. kesäkuuta – klo 07.00
Itävalta 🇦🇹 – Jordania 🇯🇴
Pelipaikka: San Francisco, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Keskiviikko 17. kesäkuuta – klo 20.00
Portugali 🇵🇹 – Kongon demokraattinen tasavalta 🇨🇩
Pelipaikka: Houston, USA
Näyttää: MTV
Keskiviikko 17. kesäkuuta – klo 23.00
Englanti – Kroatia 🔥
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: MTV
Torstai 18. kesäkuuta – klo 02.00
Ghana 🇬🇭 – Panama 🇵🇦
Pelipaikka: Toronto, Kanada
Näyttää: MTV
Torstai 18. kesäkuuta – klo 05.00
Uzbekistan 🇺🇿 – Kolumbia 🇨🇴
Pelipaikka: Mexico City, Meksiko
Näyttää: MTVLa Terassella riittää tunnelmaa.
Torstai 18. kesäkuuta – klo 19.00
Tšekki 🇨🇿 – Etelä-Afrikka 🇿🇦
Pelipaikka: Atlanta, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Torstai 18. kesäkuuta – klo 20.00
Sveitsi 🇨🇭 – Bosnia-Hertsegovina 🇧🇦
Pelipaikka: Los Angeles, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Perjantai 19. kesäkuuta – klo 01.00
Kanada 🇨🇦 – Qatar 🇶🇦
Pelipaikka: Vancouver, Kanada
Näyttää: Yle Areena, TV2
Perjantai 19. kesäkuuta – klo 04.00
Meksiko 🇲🇽 – Etelä-Korea 🇰🇷
Pelipaikka: Guadalajara, Meksiko
Näyttää: Yle Areena, TV2
Perjantai 19. kesäkuuta – klo 22.00
USA 🇺🇸 – Australia 🇦🇺
Pelipaikka: Seattle, USA
Näyttää: MTV
Lauantai 20. kesäkuuta – klo 01.00
Skotlanti – Marokko 🇲🇦 🔥
Pelipaikka: Boston, USA
Näyttää: MTV
Lauantai 20. kesäkuuta – klo 04.00
Brasilia 🇧🇷 – Haiti 🇭🇹
Pelipaikka: Philadelphia, USA
Näyttää: MTV
Lauantai 20. kesäkuuta – klo 07.00
Turkki 🇹🇷 – Paraguay 🇵🇾
Pelipaikka: San Francisco, USA
Näyttää: MTV
Lauantai 20. kesäkuuta – klo 20.00
Hollanti 🇳🇱 – Ruotsi 🇸🇪 🔥
Pelipaikka: Houston, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Lauantai 20. kesäkuuta – klo 23.00
Saksa 🇩🇪 – Norsunluurannikko 🇨🇮
Pelipaikka: Toronto, Kanada
Näyttää: Yle Areena, TV2
Sunnuntai 21. kesäkuuta – klo 03.00
Ecuador 🇪🇨 – Curaçao 🇨🇼
Pelipaikka: Kansas City, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Sunnuntai 21. kesäkuuta – klo 07.00
Tunisia 🇹🇳 – Japani 🇯🇵
Pelipaikka: Monterrey, Meksiko
Näyttää: Yle Areena, TV2
Sunnuntai 21. kesäkuuta – klo 19.00
Espanja 🇪🇸 – Saudi-Arabia 🇸🇦
Pelipaikka: Atlanta, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 21. kesäkuuta – klo 22.00
Belgia 🇧🇪 – Iran 🇮🇷
Pelipaikka: Los Angeles, USA
Näyttää: MTV
Maanantai 22. kesäkuuta – klo 01.00
Uruguay 🇺🇾 – Kap Verde 🇨🇻
Pelipaikka: Miami, USA
Näyttää: MTV
Maanantai 22. kesäkuuta – klo 04.00
Uusi-Seelanti 🇳🇿 – Egypti 🇪🇬
Pelipaikka: Vancouver, Kanada
Näyttää: MTV
Maanantai 22. kesäkuuta – klo 20.00
Argentiina 🇦🇷 – Itävalta 🇦🇹
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Tiistai 23. kesäkuuta – klo 00.00
Ranska 🇫🇷 – Irak 🇮🇶
Pelipaikka: Philadelphia, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Tiistai 23. kesäkuuta – klo 03.00
Norja 🇳🇴 – Senegal 🇸🇳
Pelipaikka: New York, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Tiistai 23. kesäkuuta – klo 06.00
Jordania 🇯🇴 – Algeria 🇩🇿
Pelipaikka: San Francisco, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Tiistai 23. kesäkuuta – klo 20.00
Portugali 🇵🇹 – Uzbekistan 🇺🇿
Pelipaikka: Houston, USA
Näyttää: MTV
Tiistai 23. kesäkuuta – klo 23.00
Englanti 🏴 – Ghana 🇬🇭
Pelipaikka: Boston, USA
Näyttää: MTV
Keskiviikko 24. kesäkuuta – klo 02.00
Panama 🇵🇦 – Kroatia 🇭🇷
Pelipaikka: Toronto, Kanada
Näyttää: MTV
Keskiviikko 24. kesäkuuta – klo 05.00
Kolumbia 🇨🇴 – Kongon demokraattinen tasavalta 🇨🇩
Pelipaikka: Guadalajara, Meksiko
Näyttää: MTV
Keskiviikko 24. kesäkuuta – klo 22.00
Sveitsi 🇨🇭 – Kanada 🇨🇦
Pelipaikka: Vancouver, Kanada
Näyttää: Yle Areena, TV2
Keskiviikko 24. kesäkuuta – klo 22.00
Bosnia-Hertsegovina 🇧🇦 – Qatar 🇶🇦
Pelipaikka: Seattle, USA
Näyttää: Yle Areena
Torstai 25. kesäkuuta – klo 01.00
Skotlanti – Brasilia
Pelipaikka: Miami, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Torstai 25. kesäkuuta – klo 01.00
Marokko 🇲🇦 – Haiti 🇭🇹
Pelipaikka: Atlanta, USA
Näyttää: Yle Areena
Torstai 25. kesäkuuta – klo 04.00
Tšekki 🇨🇿 – Meksiko 🇲🇽
Pelipaikka: Mexico City, Meksiko
Näyttää: Yle Areena, TV2
Torstai 25. kesäkuuta – klo 04.00
Etelä-Afrikka 🇿🇦 – Etelä-Korea 🇰🇷
Pelipaikka: Monterrey, Meksiko
Näyttää: Yle Areena
Torstai 25. kesäkuuta – klo 23.00
Curaçao 🇨🇼 – Norsunluurannikko 🇨🇮
Pelipaikka: Philadelphia, USA
Näyttää: MTV
Torstai 25. kesäkuuta – klo 23.00
Ecuador 🇪🇨 – Saksa 🇩🇪
Pelipaikka: New York, USA
Näyttää: MTV
Perjantai 26. kesäkuuta – klo 02.00
Japani – Ruotsi 🔥
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: MTV
Perjantai 26. kesäkuuta – klo 02.00
Tunisia 🇹🇳 – Hollanti 🇳🇱
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: MTV
Perjantai 26. kesäkuuta – klo 05.00
Turkki 🇹🇷 – USA 🇺🇸🔥
Pelipaikka: Los Angeles, USA
Näyttää: MTV
Perjantai 26. kesäkuuta – klo 05.00
Paraguay 🇵🇾 – Australia 🇦🇺
Pelipaikka: San Francisco, USA
Näyttää: MTV
Perjantai 26. kesäkuuta – klo 22.00
Norja 🇳🇴 – Ranska 🇫🇷🔥
Pelipaikka: Boston, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Perjantai 26. kesäkuuta – klo 22.00
Senegal 🇸🇳 – Irak 🇮🇶
Pelipaikka: Toronto, Kanada
Näyttää: Yle Areena
Lauantai 27. kesäkuuta – klo 03.00
Kap Verde 🇨🇻 – Saudi-Arabia 🇸🇦
Pelipaikka: Houston, USA
Näyttää: Yle Areena
Lauantai 27. kesäkuuta – klo 03.00
Uruguay 🇺🇾 – Espanja 🇪🇸 🔥
Pelipaikka: Guadalajara, Meksiko
Näyttää: Yle Areena, TV2
Lauantai 27. kesäkuuta – klo 06.00
Egypti 🇪🇬 – Iran 🇮🇷
Pelipaikka: Seattle, USA
Näyttää: Yle Areena, TV2
Lauantai 27. kesäkuuta – klo 06.00
Uusi-Seelanti 🇳🇿 – Belgia 🇧🇪
Pelipaikka: Vancouver, Kanada
Näyttää: Yle Areena
Sunnuntai 28. kesäkuuta – klo 00.00
Panama 🇵🇦 – Englanti 🏴
Pelipaikka: New York, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 28. kesäkuuta – klo 00.00
Kroatia 🇭🇷 – Ghana 🇬🇭
Pelipaikka: Philadelphia, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 28. kesäkuuta – klo 02.30
Kolumbia 🇨🇴 – Portugali 🇵🇹🔥
Pelipaikka: Miami, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 28. kesäkuuta – klo 02.30
Kongon demokraattinen tasavalta 🇨🇩 – Uzbekistan 🇺🇿
Pelipaikka: Atlanta, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 28. kesäkuuta – klo 05.00
Algeria 🇩🇿 – Itävalta 🇦🇹
Pelipaikka: Kansas City, USA
Näyttää: MTV
Sunnuntai 28. kesäkuuta – klo 05.00
Jordania 🇯🇴 – Argentiina 🇦🇷
Pelipaikka: Dallas, USA
Näyttää: MTV
MM-turnaus laajeni vuoden 2026 kisoihin 32 joukkueesta 48 joukkueeseen. Sen johdosta useat maat selviytyivät ensimmäistä kertaa mukaan lopputurnaukseen. Vuoden 2026 kisoissa onkin ensikertalaisia ovat Uzbekistan, Jordania, Kap Verde ja Curaçao.
Kisojen loppuottelu pelataan New Yorkissa MetLife Stadionilla 19. heinäkuuta.
Ottelun virallisia kisabiisejä ovat Shakiran ja Burna Boyn Dai Dai sekä meksikolais-amerikkalainen Jelly Rollin ja Carín Leónin Lighter. Kuitenkin Suomessakin vierailleen tubetähti ishowspeedin World Cup Champions on noussut lyhyessä ajassa viraaliksi hitiksi.
https://www.fifa.com/en/tournaments/mens/worldcup/canadamexicousa2026/standings
FIFA The Best Ever World Cup Goals part 1
FIFA The Best Ever World Cup Goals part 2
FIFA The Best Ever World Cuo Goals part 3
FIFA The Best Ever World Cup Long-Range Goals
FIFA The Best Ever Free-Kick Goals
Pääkuva: La Terasse
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Lapualaisooppera herää kummittelemaan Mustikkamaan kesässä |
![]() |
Vaasankatu täyttyy ihmisistä ja tunnelmasta nyt jo toista kertaa |
![]() |
Näissä Helsingin satamissa nähdään kesällä loistoristeilijöitä |
![]() |
Onko tässä Helsingin upein ravintola? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































