Singa Open Air - Ramses II
Suomen suurin ulkoilmakaraoke, Singa Open Air, saapuu Coca-Cola Fan Zonelle! Kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma tuo suomalaisten lempiharrastuksen karaoken sisätiloista ihmisten ilmoille joka lauantai!
Singa Open Air:issä nähdään viikoittain vaihtuvia teemoja sekä vierailevia koko kansan tuntemia kasvoja karaokejuontajina vastaamassa tunnelmasta.
Osallistumaan pääset ilmoittautumalla jonoon paikan päällä. Suosittelemme saapumaan ajoissa, sillä kaikkia laulutoiveita ei välttämättä ehditä toteuttamaan kahden tunnin karaoken aikana. Meille tärkeintä on fiilis, ei laulutaitosi, joten tule rohkeasti mukaan laulamaan sellaisena kuin olet.
11. heinäkuuta tähtijuontajana nähdään Ramses II Chike Ohanwen kanssa!
Ramses II tuli suurelle yleisölle tutuksi vuonna 2021 julkaisemallaan hitillä ”Villieläin”. Tämän jälkeen hän on kiertänyt tiuhaan tahtiin keikoilla ympäri Suomea ja julkaissut myös uutta musiikkia. Villieläin-hitin jälkeen Ramses on julkaissut esimerkiksi ”Löylyä lissää” nimisen yhteisbiisin JVG:n kanssa ja ”Samat silmät” nimeä kantavan kappaleen jossa oli vierailemassa BESS. Ramseksen uusin, futis-anthem henkinen julkaisu, on tältä keväältä ja se on nimeltään ”Pallo jalast”. Musiikin tekemisen lisäksi Ramses on esiintynyt erilaisissa TV-ohjelmissa. Hän oli yksi Petolliset-ohjelman voittajista kaudella 2. Viimeisimpänä Ramses oli mukana Tähdet, tähdet-musiikkiohjelmassa.
Singa Open Air Karaoken aikataulu:
11.7.2026 klo: 18-20 Ramses II
18.7.2026 klo: 20-22 Viivi Pumpanen
Tervetuloa viihtymään!
https://www.fanzonefinland.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Onko tässä Helsingin upein ravintola? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |































































