Risa: Only Bones 2.0 | Ensi-ilta
Teos pohtii aikaamme, joka tuntuu muuttuneen takaperoiseksi kuin ihmisyyden degeneraatio. Kaikki tavoittelevat lopullista täyttymystä: sitä hetkeä, kun ponnistus päättyy ja kaikki on viimein valmista. Päämäärään päästäkseen kävelemme toistemme yli kuin eläimet, seurauksista piittaamatta.
Monitahoinen esitys leikittelee valon ja varjon rajamailla, tapaillen fyysisyyden äärirajoja. Akrobatia ja tanssi sulautuvat yhdeksi hengittäväksi kokonaisuudeksi, joka on yhtä aikaa virtuoosinen ja paljas; keho, tila ja valo synnyttävät lavalle kokonaisen maailman.
Only Bones-soolokonsepti on Thom Moncktonin kehittämä minimalistinen fyysisen teatterin projekti, joka pohjautuu annettuihin parametreihin, jotka kukin taiteilija voi halutessaan joko rikkoa tai toteuttaa. Alkuperäisenä ohjeena on: "vain yksi valo, ei kerrontaa, ei lavasteita, ei rekvisiittaa, ei tekstiä ja kaikki rajoitetussa tilassa". Taiteilijat jäävät sitten omien taitojensa kanssa luomaan oman ainutlaatuisen maailmansa konseptin sisällä.
Ikäsuositus: 10
Kesto: n. 60 min.
Työryhmä:
Ohjaus ja lavalla: Riia Kivimäki & Saku Mäkelä
Äänisuunnittelija: Hanna Mikander
Valosuunnittelija: Jere Mönkkönen
Konsepti: Thom Monckton
Esitystä on tukenut: Svenska kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, Subtopia ja Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus.
Yhteistuotanto: RISA ja Stoa
RISA: Riia Kivimäki ja Saku Mäkelä ovat kansainvälisesti palkittuja tanssi- ja sirkustaiteilijoita Helsingistä. Yhdessä he ovat kehittäneet ainutlaatuisen ja omaleimaisen liikekielen, jossa pariakrobatia ja tanssi yhdistyvät ennenäkemättömällä tavalla. He luovat poikkitaiteellisia nykytaideteoksia, jotka rikkovat genrejen sisäisiä ja välisiä sääntöjä sekä rajoituksia.
Heidän edellinen kokoillan teoksensa GLG sai kiitosta, niin yleisöltä kuin kriitikoilta. https://www.riiasaku.com.
Jere Mönkkönen on valosuunnittelija ja tekninen tuottaja. Hän on valosuunnittelijana Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä näyttämötaiteiden saralla ja hänen teoksiaan on nähty yli 40 maassa. Suomessa Mönkkösen teoksia on nähty suurimmilla kotimaisilla näyttämöillä ja teattereissa (mm. Helsingin Kaupunginteatteri, Turun Kaupunginteatteri, Kansallisteatteri, Kansallisooppera). Hän on ollut merkittävässä roolissa kehittämässä suomalaista nykysirkusta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hän on laajasti kiinnostunut näyttämötaiteista, keskittyen erityisesti sirkuksen sekä visuaalisen- ja esineteatterin maailmoihin. Valosuunnittelijana häntä ensisijaisesti kiinnostaa tukea työstettävän teoksen ydinsanomaa: olkoon se sitten kannanotto, kerrottava tarina tai puhtaasti esteettinen elämys.
Hanna Mikander on kokenut äänisuunnittelija ja tehnyt äänisuunnittelun noin 50 esitykseen. Hän on myös säveltänyt, sovittanut ja tuottanut musiikkia useisiin tuotantoihin, kuten Förgät mig (2025), Fröken Julie (2024), Ronja Rövardotter (2023) ja Själarnas ö (2022). Hän työskentelee Svenska Teaternissa talon suunnittelijana ja on vieraillut suunnittelijana mm. Kulturhuset Stadsteaternissa Tukholmassa, Viiruksessa, Åbo Svenska Teaternissa, Lilla Teaternissa ja Sirius Teaternissa.
Nostoja RISAn edellisen teoksen GLG arvioista:
”Saku Mäkelän ja Riia Kivimäen teos on akrobaattinen duetto. Se osaa hyödyntää kaikki dueton mahdollisuudet syvästä eroottisesta yhteen kietoutumisesta siihen henkeäsalpaavaan täydelliseen keskinäiseen luottamukseen, mitä pariakrobatia vaatii.”
Maria Säkö, Helsingin Sanomat, 3.3.2022
”Se mikä GLG:stä tekee illan ehkä taiteellisesti täysipainoisimman esityksen, on Kivimäen ja Mäkelän huikea taitavuus ja upeasti toteuttama pari- ja ilma-akrobatian sekä tanssin liitto. Tässä esityksessä akrobatia ei ole vain taitavasti toteutettuja temppuja ja liikkeitä, vaan tarinan ja tunteiden kerronta- ja ilmaisukeino.”
Annikki Al
Lähde: LinkedEvents Helsinki
https://www.lippu.fi/event/risa-only-bones-2-0-stoa-21708632/
https://www.riiasaku.com/
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
![]() |
Uusi tapahtuma nostaa sinkkujen ystävät päärooliin |
![]() |
Pop-up loihtii pihlajanmarjoista fine diningia |
![]() |
Venetsialaisia juhlitaan valoin ja ilotulituksin |
![]() |
Ylen kulisseihin päästään kurkistamaan avoimissa ovissa |
![]() |
Graffititaiteen SM-tittelistä kisataan Vallilassa |
![]() |
Ruotsalainen hittikauppa avaa myymälän Helsinkiin |
![]() |
Elokuussa nautitaan tunnelmallisista elokuvista ulkona |
![]() |
Kissojen Yöt tarjoavat tunnelmaa syyskuun iltoihin |
![]() |
Uusi stand-up -klubi kutittelee nauruhermoja keskiviikkoisin |
![]() |
Lapualaisooppera herää kummittelemaan Mustikkamaan kesässä |
![]() |
Vaasankatu täyttyi ihmisistä ja tunnelmasta toista kertaa |
![]() |
Näissä Helsingin satamissa nähdään kesällä loistoristeilijöitä |
![]() |
Onko tässä Helsingin upein sporttibaari? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautui yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |

























































