Mono (JAP)
Ovella peritään 2 €:n eteispalvelumaksu.
Maailman suosituimpiin instrumentaaliyhtyeisiin kuuluva japanilainen Mono saapuu runsaan kymmenen vuoden odotuksen jälkeen ensimmäiselle keikalleen Suomeen.
Tokiossa vuonna 1999 perustettu Mono kuuluu tunnetuimpien post-rock/post-metal-yhtyeiden joukkoon. Uransa alussa Sonic Youthin ja My Bloody Valentinen innoittamana musisoinut kokoonpano laajensi pian vaikutteitaan niin klassisen musiikin, Ennio Morriconen kuin elokuvaohjaaja Lars Von Trierinkin suuntaan saavuttaen nopeasti maailmanlaajuista kulttisuosiota. Bändin debyyttialbumi ”Under The Pipal Tree” ilmestyi vuonna 2001.
Monon tuorein julkaisu, yhtyeen viides studioalbumi “Hymn To The Immortal Wind”, ilmestyi keväällä. Esimerkiksi Nirvanan ja The Stoogesin kanssa työskennelleen Steve Albinin tuottamalla levyllä kuullaan jopa 28-henkistä kamariorkesteria, jonka ansiosta hurjat kitaravyörytykset yhdistyvät majesteettisiin jousisovituksiin.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































