Wolf Parade (CAN), Zebra and Snake
Keikat loppuvat perjantaina klo 23.30 mennessä, jonka jälkeen Keskiyö-klubi 04:ään.
Klubille myydään erillisiä lippuja 5 €, mutta alkuillan keikkalippu oikeuttaa pääsyyn myös klubille.
Kolmannen albuminsa kesällä julkaiseva kanadalainen Wolf Parade saapuu Suomeen kahden vuoden tauon jälkeen. Yhtye nousee Tavastian lavalle perjantaina 1. lokakuuta. Bändi on aikaisemmin soittanut loppuunmyydyt keikat Tavastialla vuosina 2005 ja 2008.
Vuonna 2003 Montrealissa perustettu Wolf Parade kuuluu kotimaansa suosituimpiin vaihtoehtorock-yhtyeisiin Arcade Firen ja Broken Social Scenen ohella. Niin kriitikot kuin fanit levyillään "Apologies to the Queen Mary" ja "At Mount Zoomer" vakuuttaneen nelikon kolmas pitkäsoitto "Expo 86" ilmestyy 29. kesäkuuta maineikkaalla Sub Pop -levymerkillä. Albumin on nauhoittanut ja miksannut mm. Arcade Firen, British Sea Powerin, Thee Silver Mt. Zionin ja Godspeed You! Black Emperorin kanssa aiemmin työskennellyt Howard Bilerman.
Wolf Paraden jäseniä vaikuttaa myös useissa muissa projekteissa: vokalisti-kitaristi Dan Boeckner on vieraillut lukuisia kertoja Suomessa toisen yhtyeensä Handsome Fursin kanssa, vokalisti-kosketinsoittaja Spencer Krug vaikuttaa mm. indierock-yhtye Sunset Rubdownissa ja aiemmin Hot Hot Heatissakin soittanut Dante DeCaro johtaa tätä nykyä myös omaa Johnny and the Moon -projektiaan.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































