Doom (USA)
www.myspace.com/mfdoom
Ovella peritään 2 €:n eteispalvelumaksu.
Lukuisista aliaksistaan tunnettu, suursuosiota nauttiva yhdysvaltalaisräppäri Doom saapuu Suomeen. Aiemmin MF Doomina tunnettu artisti esiintyy Helsingin Nosturissa 5.11.2010. Doom esiintyi ensimmäisen kerran Euroopan mantereella maaliskuussa 2010 myyden keikat loppuun useassa maassa.
Lontoolaissyntyinen Doom aloitti uransa vuonna 1988 perustamassaan rap-ryhmä KMD:ssä, jonka debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1991. Henkilökohtaisten takaiskujen vuoksi vietetyn hiljaiselon jälkeen Doom aloitti soolouransa vuonna 1997 ottaen osaa open mic -tapahtumiin - kuitenkin maskiin naamioituneena. Tästä Marvel-sarjakuvien Dr. Doomin naamiota muistuttavasta maskista on tullut myöhemmin Doomin tavaramerkki, eikä häntä enää nähdä julkisuudessa ilman sitä.
Uransa aikana Doom on julkaissut eri taiteilijanimillä lukuisia sooloalbumeja, instrumentaalilevyjä sekä kollaboraatiolevyjä muun muassa Madlibin, Danger Mousen, J Dillan ja Ghostfacen kanssa. Doomin omia aliaksia ovat Viktor Vaughn, King Geedorah, The Super Villain ja Metal Fingers.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































