Tavastia klubin ja Radio Helsingin Lastenkonsertit: Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri - Pikku tonttu kiikaroi-joulukonsertti
Showtime 14.00
Sylivauvat maksutta.
HUOM! Useamman henkilön perheliput vain ennakkomyynnistä. Ovella myydään vain 12 euron hintaisia 1 henkilön lippuja jos tapahtuma ei ole loppuunmyyty.
Pikku-tonttu etsii taikakiikareitten avulla kadonneita lauluja. Joulupaketeista ja pusseista löytyy onneksi apua pulmaan! Tule mukaan leikkimään ja auttamaan tonttua laulujen metsästyksessä!
Sibelius-Akatemiassa alun perin syntynyt Tuttiorkesteri on ehtinyt pitkän uransa aikana viihdyttää suomalaisia lapsia jo kahdessa sukupolvessa. Alun perin Mukaralla-nimellä toiminut yhtye ponkaisi koko kansan tietoisuuteen Pikku Kakkosen Huvitutti-ohjelmasta, jota tehtiin vuosina 1998-2002 yli 100 jaksoa. Ohjelmasarjan aikana yhtye kävi läpi noin 400 lastenlaulua. Parhaimmillaan konserteissa oli yleisöä noin 10 000 henkeä. Ei siis liene liioiteltua väittää yhtyeen olevan yksi Suomen suosituimmista lastenmusiikkibändeistä.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































