Gotan Project (FRA)
Tiketissä on myynnissä seisomapaikkoja alakatsomossa, lavan edessä.
Gotan Project hurmasi heinäkuussa Pori Jazzeilla ja nyt syksyn tullen argentiinalaisen tangon tuliset sävelet lämmittävät Helsingissä, kun ranskalaistrion Tango 3.0 -kiertue pysähtyy Kulttuuritalolla maanantaina 1. marraskuuta.
Vuonna 2000 Gotan Projectin kolmikko muokkasi käsityksiä argentiinalaisesta tangosta julkaisemalla esikoisalbuminsa "La revancha del tangon", jolla perinteisiin tangon säveliin yhdistettiin elektronisen musiikin ja jazzin elementtejä. Huikeat arvostelut saanut levy nosti argentiinalaisen tangon suosiota ja toi uuden maailmanmusiikin elektronisen musiikin areenoille. Vuonna 2006 ilmestyneellä toisella levyllään "Lunático" trio vei musiikkiaan enemmän jazzin suuntaan. Samalla se osoitti, että tango on monikulttuurista ja moniuloitteista musiikkia, jonka rajoja voi venyttää rikkomatta kuitenkaan tuttuja elementtejä, kuten tulista voimaa ja sielukasta herkkyyttä. Tämän vuoden huhtikuussa julkaistu "Tango 3.0":n sävelissä matkataan Buenos Airesin, New Orleansin ja Nashvillen kautta New Yorkiin.
10-vuotisen uransa aikana Gotan Porject on myynyt yli kaksi miljoona albumia ja esiintynyt yli 400 konsertissa. Gotan Projectin musiikkia on kuultu mm. elokuvissa Ocean's Twelve ja Shall We Dance sekä supersuositussa Sinkkuelämää-televisiosarjassa. Suomessa yhtye on käynyt kolme kertaa aikaisemmin. Marraskuun konsertissa Kulttuuritalossa alakatsomon tuolit siirretään sivuun, joten parketti on tanssille valmis.
Gotan Projectissa liituraitaan sonnustautuvat ranskalainen Philippe Cohen Solal, argentiinalainen Eduardo Makaroff ja sveitsiläinen Christoph H. Müller.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































