Il Trittico
Kolmen yksinäytöksisen oopperan vahva kokonaisuus
Il trittico on kolmen yksinäytöksisen oopperan vahva kokonaisuus. Puccini tarkoitti teokset esitettäväksi yhdessä, vaikka niillä ei olekaan yhteistä teemaa. Kevään ensi-ilta kokoaa yhteen myös kolme suomalaisohjaajaa, Johanna Freundlichin, Katariina Lahden ja Ville Saukkosen, joista kukin tulkitsee yhden triptyykin osista.
Suor Angelica on tunteikas kuvaus perheensä hylkäämästä ja luostariin paenneesta naisesta, joka ajautuu epätoivoiseen tekoon surressaan aviottoman lapsensa kuolemaa. Dramaattisessa Il tabarrossa taas kuolema vaanii viitan alla. Syrjäytetyn aviomiehen mustasukkaisuudesta kertovassa oopperassa herää eloon kiinnostavasti myös viime vuosisadan alun pariisilainen äänimaisema.
Kahden traagisen tarinan jälkeen suunta kääntyy. Puccinista kuoriutuu velmu koomikko, kun hän maalaa sävelillään tarinan renessanssiveijari Gianni Schicchistä, jonka onnistuu junailla rikkaan vainajan omaisuus itselleen häpeämättömästi sukulaisten nenien edestä. Ja siinä sivussa Gianni Schicchi ehtii kätilöidä myös nuorta rakkautta.
Esityksen kesto 4 t, 2 väliaikaa
Suomen Kansallisoopperan ravintolat, väliaikatarjoilut
http://www.kanresta.fi/kansallisooppera/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































