Kaivopuiston talkoot
Talkootapahtuma sunnuntaina 24. lokakuuta 2010:
Haravat heilumaan Kaivopuiston talkoissa
Helsinkiläiset ovat saaneet nauttia tänä syksynä uskomattoman kauniista ruskasta. Nyt lehtiä löytyy jo maastakin, ne suorastaan houkuttelevat haravoimaan. Jos omassa pihassa ei ole siivottavaa, niin haravoinnin riemusta ja lehtikasojen kahinasta pääsee nauttimaan Kaivopuistoon. Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjestää Kaivopuiston haravointitapahtuman sunnuntaina 24.10.2010 klo 11–15.
Kaivopuistoa haravoidaan talkoilla jo kuudetta kertaa. Ison Puistotien varressa jaetaan yleisölle haravia ja pressuja lainaksi. Lehtikasat kuljetetaan pressujen avulla lavoille, joita on eri puolilla puistoa. Talkoolaisille on tarjolla kuumaa mehua ja pientä purtavaa. Ylle suositellaan sään mukaisia varusteita ja tukevat hanskat rakkoja ehkäisemään.
Tapahtuman tarkoituksena on antaa asukkaille mahdollisuus tehdä jotain hyödyllistä yhdessä, yhteisessä, rakastetussa puistossa.
176-vuotiaassa Kaivopuistossa on paljon suuria, vanhoja puita, joista tulee niin paljon lehtiä, että madot ja muut maaperän eliöt eivät ehdi niitä kaikkia hajoittaa. Lehdet viedään kompostoitaviksi kaupungin omille kompostikentille. Haravointitapahtumaan osallistui viime vuonna noin 300 innokasta ulkoilijaa, vauvasta vaariin. Puistossa oli mukava tekemisen meininki.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Työvälineitä jaetaan Kaivopuiston Ison Puistotien reunalla, juhlakentän kohdalla. Siellä on myös mehupiste.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































