Amorphis: Magic & Mayhem -Tales From The Early Years
Amorphis-yhtyeen 20-vuotisjuhlat jatkuvat Magic & Mayhem - Tales From The Early Years -julkaisulla. Levytys sisältää helmiä yhtyeen kolmelta ensimmäiseltä legendaariselta albumilta: Karelian Isthmus, Tales From The Thousand Lakes sekä Elegy; nyt uudelleen äänitettyinä versioina Tomi Joutsenen toimiessa laulusolistina. Magic & Mayhem julkaistaan Suomessa 17. syyskuuta ja muualla Euroopassa syyskuun loppuun mennessä.
Yhtyeen pitkä työ on tuottanut tulosta. Kokoonpanon neljä viimeisintä albumia ovat myyneet Suomessa kultaa, ja heinäkuussa ilmestynyt DVD Forging The Land Of Thousand Lakes oli viisi viikkoa Suomen myydyin musiikki DVD. Kattava paketti on edelleen sijalla kaksi Suomen virallisella musiikki DVD -listalla.
Amorphiksen juhlavuosi huipentuu joulukuussa tapahtuvaan Suomen suurimpiin kaupunkeihin keskittyvään kiertueeseen. Kiertue starttaa 9.12. Tavastialta ja päättyy uuden vuoden viettoon Tampereen Pakkahuoneella. Keikoilla soitetaan materiaalia Magic & Mayhem -julkaisulta, joten radiohittejä viime vuosilta ei ole luvassa...
Seinäjoella , Oulussa ja Tampereelle lavan ottaa haltuun myös Ensiferum.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































