Via Intolleranza Ii
Voimmeko auttaa Afrikkaa, jos emme osaa auttaa edes itseämme? Euroopassa suurta innostusta herättänyt Via Intolleranza II jäi saksalaisen kulttiohjaaja Christoph Schlingensiefin viimeiseksi. Näyttämöllä rakennetaan oopperakylää Afrikan savannille monikansallisin voimin. Schlingensief vyöryttää yleisön eteen kollaasin tekstiä, liikkuvaa kuvaa ja musiikkia. Ajatuksia herättävä teos puhuttelee väistämättä.
Vuonna 2010 syöpään menehtynyt monilahjakkuus Christoph Schlingensief oli saksankielisen kulttuurielämän kauhukakara. Hänet tunnetaan paitsi teatterista ja oopperasta myös elokuvista sekä erilaisista performansseista.
Yhteiskunnallisesti kantaaottava taiteilija ei kaihtanut provosointia. Schlingensief käsittelee töissään muun muassa äärioikeistolaisuutta ja muukalaisvihaa sekä poliittisia aiheita, esimerkiksi Irakin sotaa. Schlingensiefin teoksissa liikutaan usein toden ja tarun rajamailla. Esimerkiksi moni ohikulkija uskoi, että Wienin keskustaan lavastetussa tosi-tv-performanssissa turvapaikanhakijat tosiaan kilpailivat oleskeluluvasta. Schlingensief on myös hyökännyt Saksan historian merkkihenkilöitä vastaan - muun muassa Rudi Dutschke, Helmut Kohl ja Rosa Luxemburg ovat joutuneet hänen maalitauluikseen.
Produktion nimi Via Intolleranza II viittaa Luigi Nonon oopperaan Intolleranza 1960. Schlingensief toteutti näytelmässä esiintyvän Afrikka-projektinsa myös tosielämässä; kulttuurikylä oopperataloineen rakennettiin todella Burkina Fasoon. Tällä tavalla hän tuli toteuttaneeksi sen, mihin uskoi - että elämä on lavastettua ja teatteri on elämää.
Konsepti ja ohjaus: Christoph Schlingensief
Lavastus: Thekla von Mülheim, Christian Schlechter
Puvustus: Aino Laberenz
Valaistus: Voxi Bärenklau, Michael Dietze
Video: Meika Dresenkamp
Musiikki: Arno Waschk
Äänisuunnittelu: David Gierth
Dramaturgia: Anna Heesen, Carl Hegemann
Esiintyjät:
Brigitte Cuvelier
Kerstin Graßmann
Mamounata "Kandy" Guira
Friederike Harmsen
Claudia Sgarbi
Olivia Stahn
Isabelle Tassembedo
Jean Marie Gomzoudou Boucougou
Jean Chaize
Issofou Kienou
Stefan Kolosko
Amado Komi
Johannes Lauer
Ahmed Soura
Nicolas Ulrich Severin Tounga
Abdoul Kader Traore
Arno Waschk
Wilfried Zoungrana
Esityskieli saksa, ranska ja englanti, tekstitys suomeksi
S-etu -2 € 18.8. saakka
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































