Footbagin MM-kisat, finaalit
Footbagin maailmanmestaruuskisat Helsingissä
Vuoden 2011 footbagin maailmanmestaruuskisat käynnistyvät 31.
heinäkuuta ja huipentuvat kaksipäiväisiin finaaleihin 5.–6. elokuuta
Töölön kisahallissa.
Suomen
footbagliitto järjestää elokuussa footbagin 32.
maailmanmestaruuskilpailut Töölön kisahallissa Helsingissä. Kilpailuihin
odotetaan yli 250 footbagtaituria yli kahdestakymmenestä eri maasta.
Edellisen kerran kilpailut järjestettiin Suomessa vuonna 2005, jolloin
paras suomalaissijoitus oli Felix Zengerin pronssi freestylefootbagissa.
Freestyle-kilpailumuodossa pelaajat tekevät pallolla jalkojen ja
kehon sulavaa koordinaatiota vaativia temppuja, joita tuomarit
arvostelevat. Maailman taitavimmat freestylepelaajat tulevat tällä
hetkellä Yhdysvalloista, Puolasta ja Tšekistä. Myös Suomelta on tulossa
kisoihin vahva edustus. Miesten sarjan hallitseva maailmanmestari on
Tšekin Milan Benda.
Verkkofootbagia pelataan sulkapallokentällä kaksin- ja nelinpelinä.
Suomalaiset ovat perinteisesti olleet vahvoja juuri verkkofootbagissa.
Miesten hallitseva maailmanmestari kaksinpelissä on helsinkiläinen
Tuomas Kärki. Lisäksi viime vuonna Kalifornian Oaklandissa pidetyissä
MM-kilpailuissa kaksinpelin pronssia saavutti turkulainen Matti Pohjola.
International Footbag Players’ Association on lajin kansainvälinen
kattojärjestö, johon kuuluu 426 paikallisseuraa 45 maassa. Vankin
jalansija footbagilla on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, josta laji on
kotoisin, mutta tulevaan MM-turnaukseen odotetaan edustajia myös muun
muassa Australiasta, Venezuelasta sekä ensimmäistä kertaa Kiinasta.
Viralliset kisasivut:
http://www.footbag.org/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































