Senaatintorin uudenvuoden vastaanotto
Vuosi 2016 otetaan vastaan vauhdikkain menoin perinteisesti Helsingin Senaatintorilla 31.12. klo 22 alkaen. Helsingin kaupungin järjestämässä koko perheen iloisessa juhlassa tanssitaan torilla balettia ja koetaan Maija Vilkkumaan ainutkertainen keikka. Lasten uudenvuoden tapahtuma tarjoaa yhä enemmän ohjelmaa, muun muassa oman ilotulituksen lapsille.
Juhlan avajaissanat lausuvat klo 23 apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja Helsingin piispa Irja Askola. Puheiden jälkeen nähdään Kansallisbaletin esittämä ote Lumikuningattaresta. Tämän jälkeen juhlakansa voi kokeilla tanssijoiden johdolla toppavarusteissakin tanssittavaksi sopivia balettiliikkeitä. Näin toivotetaan tervetulleeksi kaupunkiin vuonna 2016 järjestettävä kansainvälinen balettikilpailu.
Illan päätähti on syksyllä uuden levyn julkaissut ja Vain elämää -ohjelmassa ihastuttanut Maija Vilkkumaa. Suomen suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Vilkkumaa tuo Senaatintorin lavalle varta vasten suunnitellun show’n, jonka teemana on rinnakkaistodellisuus. Show on vauhdikas, absurdi ja karnevalistinen. Vilkkumaan show-puvuston on suunnitellut Antti Asplund.
Ilta huipentuu musiikki-ilotulitukseen, jonka jälkeen juhlat jatkuvat vielä klo 00.30 asti We Love Helsingin DJ-musiikin tahdissa. Illan seremoniamestareina lavalla toimivat juontaja Nuppu Stenros ja toimittaja-juontaja Petski Westerholm.
Senaatintorin uudenvuodenjuhlan järjestää Helsingin kaupunki. Juhla on järjestetty 1930-luvulta lähtien. Kaupungin omistama tytäryhtiö Helsingin Markkinointi Oy tuottaa tapahtuman.
Sibeliuksen 150-juhlavuoden kunniaksi kallis ilotulitus
Helsingin kaupunki ampuu ilotulituksessa raketteja Keskisuomalainen -lehden mukaan yhteensä 24 800 eurolla. Ilotulitus alkaa klo 12 ja kestää viisi minuuttia.
Suora lähetys internetissä
Senaatintorin uudenvuoden vastaanottoa voi seurata internetissä suorana lähetyksenä. Kaupunki lähettää tapahtuman Visit Helsinki Youtube-kanavalla http://www.youtube.com/Visithelsinki.
Omat ilotulitteet kielletty
Turvallisuuden vuoksi omien ilotulitteiden käyttäminen ja ampuminen Senaatintorilla ja keskustan alueella on ehdottomasti kielletty.
Lue myös:
Senaatintorilla luvassa Suomen kallein ilotulitus - tämä mies vastaa siitä
Sibeliuksen 150-juhlavuosi saatetaan raketeilla yötaivaalle
http://www.visithelsinki.fi/fi/juuri-nyt/tapahtumia/senaatintorin-uusivuosi
https://www.facebook.com/uusivuosihelsinkinye/?fref=ts
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































