Patriarkka
SUOMEN KANSALLISTEATTERI
Juha Jokela
PATRIARKKA
Heimo Harju viettää leppoisia eläkepäiviä vaimonsa Virpin kanssa Normandiassa. Eräänä päivänä hän tajuaa, ettei sittenkään ole valmis vetäytymään. Mittavan uran politiikan ja liike-elämän palveluksessa tehnyt Heimo haluaa vielä yhden elämän. Hän päättää palata takaisin Suomeen.
Paluu nostaa esiin asioita, joiden kohtaamiselta Heimo ja Virpi ovat ulkomailla säästyneet. Isänmaa ei enää ole sama, josta he lähtivät. Harjujen 1970-luvulla syntyneet lapset Jarno ja Jonna eivät näytä löytäneen paikkaansa maailmassa, ja perheensisäinen sukupolvien kuilu osoittautuu luultua syvemmäksi. Lisäksi Heimon ja Virpin avioliiton käsittelemättömät asiat iskeytyvät heidän kasvoilleen rajuina ja pelottavina. Uusi alku ei ole mahdollinen, ellei vanhoja asetelmia romuteta.
Patriarkka on kaunis ja koskettava draama kahden sukupolven eroista, suuntaansa etsivästä maasta ja taistelemisen arvoisesta rakkaudesta.
Juha Jokela on useasti palkittu näytelmäkirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka aiemmat näytelmät Mobile Horror, Fundamentalisti ja Esitystalous ovat olleet sekä yleisö- että arvostelumenestyksiä. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimivan Jokelan neljäs näytelmä Patriarkka on Kansallisteatterin 140-vuotisjuhlanäytelmä.
ROOLEISSA
Raimo Grönberg, Kristiina Halttu, Minka Kuustonen, Antti Luusuaniemi, Juha Muje, Pirjo Määttä, Heikki Pitkänen, Juha Varis ja Kirsti Wallasvaara
OHJAUS Juha Jokela
LAVASTUS Teppo Järvinen
PUVUT Auli Turtiainen
VIDEOSUUNNITTELU Timo Teräväinen
VALOSUUNNITTELU Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Koskinen
NAAMIOINTI Jani Kylmälä ja Laura Sgureva
[VIDEOMESTARI Pietu Pietiäinen?]
Myynnissä myös upeita teatteripaketteja seuraavissa tilaisuuksissa:
Ti 4.12.
La 8.12.
To 13.12.
Kantaesitys Suurella näyttämöllä 19.9.2012
Tapahtumanumero R-kioskilla on: 102088
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















