Äitienpäivä
Äitienpäivää vietetään Suomessa vuosittain toukokuun toisena sunnuntaina.
Äidit arvostavat monesti yhteistä aikaa perheen kanssa, rentouttavaa elämystä tai pientä hemmottelua itsetehtyjen korttien lisäksi.
Monenlaista tapahtumaa on tarjolla. Suomenlinnassa nautitaan perinteisestä Äitienpäivän leijanlennätystapahtumasta Suomenlinnan Kustaanmiekassa. Kirsikkapuiden kukinnasta voi nauttia piknikillä kaupungin monissa upeissa puistoissa.
Temppeliaukion kirkossa voit tarjota äidille musikkielämyksen Helsingin Palokunnan Soittokunnan äitienpäväkonserissa sunnuntaina. Toukokuun alussa myös kirsikankukat ovat usein jo kauniissa kukassa.
Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1918. Vuonna 1947 päivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi. Jatkosodan aikana vuoden 1942 äitienpäivänä 10. toukokuuta Suomen sotavoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim myönsi antamallaan päiväkäskyllä kaikille Suomen äideille yhteisesti Vapaudenristin kunniamerkin.
Äitienpäivän sääennuste kertoo millainen ulkoilupäivä sunnuntaiksi on tulossa.
Katso mitä kaikkea äitienpäivänä tapahtuu
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |


















































