Helsinki
Helsinki on kaunis ja vireä merellinen pääkaupunkimme. Helsingin seudulla asuu noin 1,3 miljoonaa asukasta. Helsinki tunnetaan myös nimillä Hesa, Stadi, Iso kirkko, Merimanse ja Helsesteri.
Helsinki perustettiin Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan käskystä 12.6. vuonna 1550 Vantaanjoen suulla sijaitsevan Helsinginkosken, nykyisen Vanhankaupunginkosken rannalle. Päivää on sittemmin alettu viettämään vuosittaisena Helsinki-päivänä.
Uuden kaupungin oli tarkoitus kilpailla Suomenlahden vastarannalla sijaitsevan Tallinnan kanssa Venäjän kaupasta.
Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan kaupunkien porvarit määrättiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Kasvu oli kuitenkin kituliasta; kuninkaankaan mahtikäsky ei noin vain murtanut keskiaikaisia kauppaperinteitä.
Ruotsi valloitti Pohjois-Viron ja Tallinnan vuonna 1561, mikä vähensi Helsingin kaavailtua tärkeyttä. Itämeren alueella käytyjen sotien vuoksi kaupungista tuli kuitenkin sotilaallinen keskus: laivaston talvehtimispaikka ja sotaväen lastauspaikka. Koska Vantaanjoen suu sijaitsi karikkoisen Vanhankaupunginlahden pohjukassa ja oli hankala rantautumispaikka suurille purjelaivoille, jo varhain oli suunnitelmia kaupungin siirtämisestä lähemmäksi avomerta. Alun perin tarkoituksena oli rakentaa Helsinki uudelleen Santahaminaan ja sitten nykyisen Sörnäisten alueelle, jonne oli jo asemakaavakin valmiina, mutta se todettiin liian pieneksi kasvua ajatellen. Lopulta vuonna 1640 kenraalikuvernööri Pietari Brahen johdolla paikaksi valittiin Vironniemi, joka sijaitsi Sörnäistenniemen ja Helsinginniemen välissä. Nykyisin alueella sijaitsee Kruununhaan kaupunginosa sekä Senaatintori. Vanha, 90 vuotta asutettu kaupunki Vanhankaupunginlahden rannalla jätettiin tyhjilleen.
Varsinainen kaupunkimaisesti rakennettu alue käsitti vain pienen alueen nykyisen Senaatintorin ympärillä, mutta kuningatar Kristiina lahjoitti Helsingin kaupungille koko Töölön kylän alueen, johon kuului suurin osa nykyistä kantakaupunkia. Suurin osa nykyisen kantakaupungin alueesta rakennettiin vähitellen kaupunkimaisesti 1900-luvun puoliväliin mennessä.
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |








































































