Beenie Man (JAM)

Hinta: 32 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

BEENIE MAN (JAM) SAAPUU HELSINKIIN ELOKUUSSA

Jamaikalainen Beenie Man, oikealta nimeltään Moses Davis, saapuu Suomeen osana Euroopan kiertuettaan. Reggaen ja dancehallin kentällä Beenie Man on yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia artisteja ja konsertoi Helsingissä ensimmäistä kertaa perjantaina 17. Elokuuta mukanaan arvostettu Zagga Zow - bändi. Tapahtumapaikkana toimii Circus , missä viime kesänä todistettiin maanmies Elephant Manin energinen vierailu.

Beenie Man julkaisi ensimmäisen levytyksensä jo 7-vuotiaana ja on kasvanut pitkäjänteisen työnteon kautta kansainväliseen tähteyteen. Ulkomailla mainetta on kertynyt kappaleista mm. Neptunesin, Mya:n ja Janet Jacksonin kanssa. Maailmalla Beenie tunnetaan erittäin viihdyttävänä esiintyjänä, jonka lavakarisma on enemmän kuin huippuluokkaa. Ylimääräisiä suvantovaiheita on turha odottaa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Uransa aikana Beenie Man on levyttänyt lukuisia hittejä tunnettuihin rytmeihin sekä useita hyvin menestyneitä albumeita. Circuksessa kuullaankin takuuvarmasti klassikoita kuten "Who Am I" ja "King of the Dancehall" sekä uutuuksia suoraan Jamaikalta. Edellisen kerran Beenie Man esiintyi Ilosaarirockissa 2009, eikä jättänyt ketään kylmäksi. Nyt mies tekee odotetun paluun. Levymusiikista Helsingin konsertissa vastaavat Komposti Sound, Forward Squad ja Lion Head Sound.

Ennakkolippujen myynti alkaa Tiketissä 15. Kesäkuuta ja kyseisenä päivänä lippuja saa erikoistarjouksella 20 euron hintaan. Lippuja voi ostaa useamman kuin yksi per henkilö. Varauksia ei oteta vastaan tarjoushinnalla.

Ensimmäisen myyntipäivän jälkeen ennakkolippu maksaa 29 euroa ja ovelta lippu maksaa 32 euroa.

Tapahtumapaikka / Venue

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)