Toivo- tarina kalliolaiseta arjesta ja muita absurdeja juttuja
Toivo on teos, joka alkaa siitä, kun kävijä kertoo oman toiveensa.
Siitä jatketaan maailmaan, joka on rakennettu saliin tilallisena ja äänellisenä tarinana.
Toivon rungon muodostaa polku, jonka varrella kuullaan jonottavien ihmisten tunnelmia.
Polun varrelta löytyy myös asiaan kuulumattomia absurdeja
pikkukertomuksia omissa pienissä tiloissaan.
Toivo on tehty Teatteri Stella Polariksen improvisaationäyttelijöiden kanssa.
Aluksi oli lyhyitä lauseita aiheesta toivo ja sitten lyhyiden lauseiden
pohjalta improvisoituja pienoiskuunnelmia.
Näitä voi nyt kuulla Toivo teoksessa siirtymällä tilassa.
— Mainos —
Toivo ottaa myös teoksessa kulkevan ihmisen oman toiveen osaksi kokonaisuutta.
Työryhmä: näyttelijät: Sari Siikander, Micke Rejstörm, Elina Stirkkinen, Jami Hyttinen konsepti ja visuaalinen suunnittelu: Ainu Palmu äänisuunnittelu ja liikesensoreiden käytön suunnittelu ja ohjelmointi: Tuomas Norvio tuotanto: Kaarina Etto
Paikka: Kaapelitehdas, Stella Polaris Auki 11.8.-7.9. 2012 klo 13-18 kaikkina päivinä paitsi maanantaisin Sisään pääsee kolikolla 2 €, kesto n. 20 min Lippuja saa ovelta
Katso vahvistusviesti sähköpostistasi. Vahvistuksen jälkeen olet mukana ja saat jatkossa vapaa-ajan vinkit sähköpostiisi.
Emme lähetä viestejä usein. Viestit kannattaa pitää tallessa ja palata niihin myöhemminkin.
Stadissa.fi - nappaa vinkit vapaa-ajalle!
Tämä kenttä on pakollinen.Anna sähköpostiosoite oikeassa muodossa.Syötä tiedot oikeassa muodossa. E.g.: 10 € / 15 €Tietoja ei ole tallennettu. Haluatko varmasti sulkea lomakkeen?Odottamaton virhe (kuten nettiyhteyden katkeaminen) esti tietojen tallentamisen.. Yritä uudelleen.Anna päivämäärä.Anna alkamisaika.Some dates are being edited. Please confirm your changes before submitting the form.Your upload exceeds the authorised amount. Please remove some files and try again.Tuntematon virhe esti kuvien tallentamisen. Kokeile uudestaan esimerkiksi pienentämällä ensin kuvatiedoston kokoa.You must accept the images publishing terms and condition.You forgot to choose an image to upload. Please select one now.Bad date format, please use the calendar to pick a date.