The 69 Eyes, Baby Jane (Swe), to 20.12.
Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
THE 69 EYES MITTAVALLE SUOMEN KIERTUEELLE - UUSI ALBUMI SYYSKUUSSA
The 69 Eyes julkaisee 28.9. uuden studioalbumin nimeltä "X". Albumi on helsinkiläisen goottirock-yhtyeen kymmenes. Odotettua albumia siivittää myös mittava kiertue, joka starttaa räyhäkkäästi Radio Rock -risteilyllä 8.9. Yhtye nähdään kiertueen aikana myös Elämä Lapselle -konsertissa, Heavymeri-risteilyllä sekä Turun Klubin ja Helsingin Nosturin Halloween-bileissä.
"Nyt aloitetaankin uuden levyn rundaaminen koti-Suomesta! Tämä on todella mukavaa vaihtelua, tiivis keikkasyksy luvassa. Tullaan kaikkialle Suomessa missä asutusta on, joten tervetuloa kuuntelemaan uuden levymme materiaalia livenä. Uusi levy on kovaa kamaa! Kuukausi aikaa jengillä opetella biisit, sitten Halloween-viikonlopusta lähtien startataan ja jatketaan jouluun asti", suitsuttaa 69-laulaja Jyrki Linnankivi.
Bändi on työstänyt uutta levyään Tukholmassa ruotsalaisen "On The Verge" -tuottajatiimin kanssa. Uuden levyn ensimmäinen single "Red" on juuri ilmestynyt, ja sen äänimaailman on loihtinut Kent-tuottaja Stefan Boman. Syyskuussa lanseerataan myös singlen nimeä kantava italialainen laatuviini The 69 Eyes RED.
Albumi julkaistaan Suomessa Sony Musicin RCA-levymerkin alla. Muualla maailmassa levyn julkaisusta vastaa Nuclear Blast.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















