Michael Monroe, Mikko Herranen, la 8.12.
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Showtime Michael Monroe 21:15, Mikko Herranen 20:00
Keikan jälkeen Tavastialla Lauantaidisko klo 23.30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon. Diskoon myydään myös lippuja (6 €) ovella mikäli tilaa on.
www.facebook.com/herraherranen
MICHAEL MONROE SUOMEN KIERTUEELLE LOPPUVUODESTA
Michael Monroe päättää menestyksekkään Sensory Overdrive - kiertueensa marras-joulukuussa. Kiertue alkaa 23.11. Vuokatin WinterOpen -tapahtumasta ja päättyy kolmeen keikkaan Helsingin Tavastia-klubilla 7-8. joulukuuta. Bändi nähdään keikoilla myös Turun Logomossa, Vaasassa, Oulussa, Himos Areenalla ja Levillä. Michael Monroen lisäksi yhtyeeseen kuuluvat basisti Sami Yaffa, kitaristit Dregen ja Steve Conte sekä rumpali Karl Rockfist.
Michael Monroen viimeisin albumi Sensory Overdrive julkaistiin keväällä 2011 ja se nousi Suomen albumilistan ykköseksi myyden kultaa. Michael Monroe sai alkuvuodesta Emma-palkinnot Vuoden yhtyeenä sekä Vuoden rock-albumista. Brittiläinen Classic Rock-lehti puolestaan palkitsi levyn vuoden parhaana albumina.
Syksyn kiertueen lisäksi Michael Monroe valmistelee parhaillaan keväällä 2013 julkaistavaa uutta albumia. Michael Monroen pitää kiireisenä myös Nelosen The Voice of Finlandin toinen tuotantokausi, jossa hänet nähdään yhtenä tähtivalmentajista.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















