Kosmisen Musiikin Ilta: Nemesis, E-Musikguppe Lux Ohr, Kebu, pe 30.11.
Liput ovelta 9-10 €, mikäli jäljellä.
Illan soittoajat löytyvät Korjaamon sivuilta, www.korjaamo.fi
Alennukseen oikeuttava Korjaamolainen-kortti tarkistetaan tapahtuman ovella. Korjaamolaiseksi voit liittyä Tiketin Helsingin Urho Kekkosen kadun toimipisteessä tai Korjaamon nettisivuilla osoitteessa www.korjaamo.fi.
TÖÖLÖN JATKOT joka perjantai ja lauantai klo 24-03 vintillä, vapaa pääsy!
www.nemesisem.net
soundcloud.com/e-musikgruppe-lux-ohr
kebu.fi
Korjaamon Vintin lava täyttyy marraskuun viimeisenä iltana kosmisista äänistä, elektronisesta sykkeestä sekä syntetisaattoreista ja elävistä soittajista. Kosmisen musiikin ilta on kolmen bändin/artistin yhteiskonsertti, joka vie yleisönsä syviin avaruuksiin ja toisiin ulottuvuuksiin.
Kokkolalainen Nemesis on ambient-musiikin todellinen uudisraivaaja, jonka kosmisen taipaleen alusta on tänä vuonna kulunut 25 vuotta. Matkalla bändi on synnyttänyt kymmenkunta albumia ja toteuttanut korvia avaavia konsertteja niin ulkoilmatapahtumissa, festivaaleilla kuin klubeilla. Harvoin keikkailevan, mutta kansainvälisestikin hyvin tunnetun bändin muodostavat Ami Hassinen (syntetisaattorit ja kitara), Jyrki Kastman (syntetisaattorit) ja Joni Virtanen (syntetisaattorit), jotka osaavat loihtia kuuluville mitä moninaisempia universumin äänimaisemia ja viedä kuulijansa avaruusmatkalle niin nojatuolissa kuin luonnon helmassa. Syksyllä 2012 ilmestyy Nemesiksen uusi albumi Living Statues, jonka yhtye soittaa Korjaamon kosmisessa illassa kokonaisuudessaan.
Turkulainen E-Musikgruppe Lux Ohr on vuonna 2008 perustettu nelimiehinen yhtye, joka puhaltaa syntetisaattorein, sekvensserein ja kitaroin hengen 1970-luvun saksalaisen kosmisen musiikin historiaan, luoden samalla omaa meditatiivista soundiaan. Festivaaleilla, rock-klubeilla sekä kirjastoissa, gallerioissa ja museoissa esiintyvän Lux Ohrin ohjelmisto vaihtelee sävelletyistä kappaleista pitkiin improvisaatioihin. Yhtye koostuu muusikoista, joiden vaikutteet tulevat hyvin laajalta elektronisen ja progressiivisen rockin kehältä. Lux Ohrin jäsenet ovat Pertti Grönholm (syntetisaattorit, sekvensserit ja rytmikoneet), Kimi Kärki (kitarat ja efektit), Jaakko Penttinen (syntetisaattorit ja sekvensserit) ja Ismo Virta (Memotron, kitarat ja efektit). Yhtyeen ensimmäinen studioalbumi Kometenbahn ilmestyy alkuvuonna 2013.
Espoosta ponnistava Kebu alias Sebastian Teir on space synth-musiikin tuoreimpia komeettoja, joka kolkutteli jo ensialbumillaan To Jupiter and Back (Secret Entertainment 2012) Suomen albumilistan kärkeä viime toukokuussa. Kebu on aito syntetisaattorivelho, jonka viimeistellyt Youtube-videot ovat keränneet parissa vuodessa yli 200 000 katsojaa. Kebun musiikkia leimaa paitsi perinnetietoinen ja tinkimätön analogisen äänisynteesin hallinta, myös yleisönsä hurmaava live-esiintyminen. Kebun soitosta huokuva lämpö ja ilo sekä valtaisa analogisten syntetisoijien patteristo palauttavat mieleen 1970- ja1980-lukujen syntetisaattorimusiikin parhaat sooloartistit.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































