Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille

Hinta: 22 € / 14 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

http://kokoteatteri.fi/wp-content/uploads/2012/09/gudrun1.jpgUusinta ensi-ilta 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 18.10.2012 klo 19.00

Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille on suorapuheinen monologi, yksinpuhelu, joka tapahtuu Stammheimin vankilan eristyssellissä vuonna 1977. Terroristijärjestö Punaisen armeijakunnan johtokolmikko on jäänyt kiinni, Ulrike Meinhoff on jo tehnyt itsemurhan ja omissa selleissään kuolemansa hetkiä odottavat kaksi muuta, Andreas Baader toisaalla ja Gudrun Ensslin silmiemme alla. Gudrun Ensslin jättää kyyneleettömin silmin jäähyväisensä maailmalle ja tarttuu levysoittimen johtoon. Miten käy Ensslinin politiikalle?

Esitys saa nyt uusia ulottuvuuksia kun Anna Veijalainen astuu jälleen Gudrunin sykähdyttävän hahmon saappaisiin. Hän käyttää osalavasteena alkuperäisesityksestä tehtyä televisiotallennetta, jonka kautta Gudrun keskustelee oman, viisitoista vuotta nuoremman itsensä kanssa.

Kun KokoTeatterin taiteilijat tarttuivat terrorismiin vuonna 1997, monet sanoivat että aihe on kaukainen eikä sillä ole meidän aikamme kanssa mitään tekemistä. Terrorismi osoittautui muutaman vuoden kuluttua traagisen ajankohtaiseksi. Se ei ollutkaan enää länsimaista menneisyyttä, joka ilmeni vain jossakin kaukana, muissa - meille kaukaisissa uskontokulttuureissa, vieraissa paikoissa. Ei mennyt myöskään kauan, kun terrorismin keinot hätkähdyttivät ensin Amerikassa ja sittemmin lähempänä, koti-

Suomessa. Nuoret kävelivät omaan kouluunsa, arkensa näyttämölle, ja ryhtyivät ampumaan koulutovereitaan.

Team 2012

Anna Veijalainen: näyttelijä

Maria Oiva: ohjaava silmä

Joonas Genral: tekniikka

Äänisuunnittelu: Mikko Hynninen

Alkuperäiset valokuvat: Tuomas Jääskeläinen

Valosuunnittelu: Mia Kivinen

Graafinen suunnittelu: Hash Varsani

Alkuperäinen työryhmä

Ohjaus: Mikko Roiha

Roolissa: Anna Veijalainen

Avustajat näyttämöluukussa: Jatta Lukkari / Minna Puolanto / Elisa Piispanen

Skenografia: Annukka Pykäläinen

Äänisuunnittelu: Mikko Hynninen

Valo- ja graafinen suunnittelu: Mia Kivinen

Lavastusassistentti: Tommi-Tapio Hämäläinen

Valokuvat: Tuomas Jääskeläinen

Tuottaja: Minna Puolanto

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Hämeentie 3
00530 HELSINKI
HUOM! Sisään Hämeentien ja Näkinkujan kulmasta.

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Hämeentie 3
00530 HELSINKI
HUOM! Sisään Hämeentien ja Näkinkujan kulmasta.

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)