Hobitti-ennakkomyynnin jonotusyö

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Peter Jacksonin
Hobitti-elokuvatrilogian ensimmäinen osa Hobitti – Odottamaton matka saa Suomen ensi-iltansa 12.12.2012. Elokuvan lipunmyynti alkaa lauantaina 24. marraskuuta. Fanien toivomuksesta Finnkinon elokuvateattereista Tennispalatsi ja Flamingo ovat auki edeltävän yön, jotta faneilla on mahdollisuus kokoontua yhteen tunnelmoimaan ja ostaa lippunsa mihin tahansa Finnkinon Hobitti – Odottamaton matka -näytökseen ensimmäisinä: Tennispalatsin ja Flamingon lipunmyynti alkaa muita teattereita ja nettimyyntiä aikaisemmin, 24.11. klo 8.00.

Yötapahtuman kruunaa Taru Sormusten Herrasta -trilogia, joka esitetään ensi kertaa Suomessa digitaalisena. Trilogiasta esitetään pitkät extended-versiot, joita ei ole koskaan aiemmin esitetty Suomessa valkokankailla. Lisäksi yötapahtumassa esitetään muuta elokuvaohjelmistoa. Lippujenjonotusyön perinne johtaa Taru sormusten herrasta -trilogiaan, jonka aikaan innokkaimmat fanit jonottivat lippujaan Tennispalatsin edessä kaksi viikkoa ennen lipunmyynnin käynnistymistä.

J.R.R. Tolkienin kirjoittaman rakastetun fantasiaromaanin Hobitti – Sinne ja takaisin julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta.  Hobitti – Odottamaton matka sijoittuu Keski-Maahan, aikaan 60 vuotta ennen J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -saagaa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Eteläinen Rautatienkatu 8
00099 Helsinki
(Kampin keskuksen vieressä)

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Eteläinen Rautatienkatu 8
00099 Helsinki
(Kampin keskuksen vieressä)

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)