Amaranthe (Swe), pe 8.3.

Hinta: 15 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 17 €, mikäli jäljellä.

www.amaranthe.se

Amaranthe maaliskuussa Suomen-kiertueelle

Ruotsalainen voimametallin ja melodisen death metalin yhdistävä Amaranthe kiertää maaliskuussa Suomea. Toisen albuminsa samassa kuussa julkaiseva yhtye aloittaa rundin Helsingistä 8. maaliskuuta ja päättää kahdeksan esiintymisen putken Joensuuhun 16. maaliskuuta.

Vuonna 2008 perustettu Amaranthe julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2011. Levy oli Suomessa menestys ja yhtyeen ensimmäinen kiertue tammikuussa 2012 houkutteli sadoittain Amaranthe-faneja keikkapaikoille. Myös menneen kesän festivaalikeikat Oulussa, Kokkolassa ja Vantaalla näyttivät, että bändille on kysyntää.

Amaranthen keikkojen keskipisteessä laulaa Elize Ryd. Myös Kamelot-yhtyeen keikkakokoonpanoon kuuluva solisti tuo kirkkautta yhtyeen soundiin. Alizen lisäksi Amaranthessa kuullaan puhdasta ja mörisevää mieslaulua, joten Amaranthen heavy on monipuolista ja iskevää.

Suomen-keikkojen jälkeen Amaranthe suuntaan Eurooppaan, jossa se kiertää Stratovariuksen kanssa yhdessätoista maassa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 5
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mannerheimintie 5
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)