Inna (Ro), Dj Taste, Dj Dosse, Dj Amara, la 23.2.

Hinta: 29-45 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

VIP-lippuun sisältyy: oma sisäänkäynti, oma VIP-alue, jossa oma baaritiski, vessat, snacksejä.

www.inna.ro

Romanialainen pop-sensaatio Inna ensimmäistä kertaa Suomeen

Pop-melodioita elektroniseen klubimusiikkiin yhdistelevän Innan menestys alkoi heti vuonna 2008 julkaistun "Hot" -debyyttisinglen myötä. Kappale nousi listakärkeen ensin koko itäisessä Euroopassa, ja valloitti myöhemmin listat maailmanlaajuisesti. Häikäisevää menestystä jatkoivat "Love", "Deja Vu", "Amazing" ja "Sun Is Up", jotka dominoivat listoja niin Romaniassa kuin maan ulkopuolellakin. Hän julkaisi "Hot" -debyyttialbuminsa vuonna 2009, ja "I Am The Club Rocker" -albumi seurasi vuonna 2011. Rohkean estottomasti videoillaan esiintyvästä Innasta on tullut uskomaton sensaatio myös Youtubessa. Vuoden 2012 alusta hän on pitänyt hallussaan historian eniten katselukertoja keränneen eurooppalaisen naisartistin titteliä. Hänen videoitaan on katsottu Youtuben kautta yhteensä miljardi kertaa. Facebookissa hänellä on yli 7 miljoonaa fania.

Inna on palkittu useita kertoja maansa parhaana artistina. Hänet on palkittu myös kansainvälisestä menestyksestään European Boarder Breakers -palkinnolla. Hän on myynyt pelkästään Isossa Britanniassa yli 600.000 singleä ja 100.000 albumia. Inna julkaisee kolmannen albuminsa vuonna 2013.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)