Omatunto
Omatunto kuvaa kirjailija Juhani Ahon perheen erikoista kolmiodraamaa. Juhani Aho oli naimisissa taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin kanssa, mutta rakasti myös vaimonsa sisarta Tilly Soldania, ja hänellä oli lapsia molempien kanssa. Taustalla hehkui paitsi Suomen taiteen kulta-aika myös kansalaissodan syttyminen ja perheensisäiset aatteelliset erimielisyydet. Näytelmän kehystarinassa eletään vuotta 1937, kun perheen kolme aikuista poikaa työstävät elokuvaksi isänsä kirjoittamaa triangelidraamaa Juha ja käyvät läpi oman erikoisen perheensä historiaa ja vaiheita. Jussin roolissa nähdään Santeri Kinnunen, Vennynä Ursula Salo ja Tillynä Lotta Lindroos. Poikia näyttelevät Iikka Forss, Mika Piispa ja Johannes Holopainen.
Kirjailija Lauri Sipari tutustui aiheeseen dramatisoidessaan puolisonsa Liisa Urpelaisen kirjoittamaa Ylen draamasarjaa Venny (TV1 2003). Kiitetyn TV-tuotannon henkilöt, tilanteet ja asetelmat ovat toimineet myös näytelmän lähtökohtana. Kirjailija on nimennyt näytelmän Juhani Ahon Omatunto-romaanin mukaan, mutta nimeä lukuun ottamatta, teoksilla ei ole keskenään tekemistä.
Omatunnon visuaalisesta ilmeestä vastaavat lavastaja Sampo Pyhälä ja pukusuunnittelija Sari Salmela.
Tapahtumanumero R-kioskilla: 103884
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















