Henryn ja Alicen Salaiset Elämät

Hinta: 29 / 26 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Parikymmenvuotinen avioliitto kolkuttelee tyhjiä pintoja ja on muuntunut arkipäivän rutiiniksi. Vastapuolen naamataulu alkaa tympiä. Kaikki väri näyttää mustavalkoiselta ja kesä tuntuu ainaiselta syksyltä. Näin se on Henry ja Alice Smithillä.
MUTTA, kun alkaa pako arjesta päiväunifantasioihin, ei riemulla olekaan enää rajoja! Fantasia muuntuu todeksi ja salaiset intohimot räjähtävät ilmoille. On aika hypätä Henryn ja Alicen hurmaavan hersyvään matkaan. Vain heidän kultakalansa Orca ja yleisö tietävät todellisen tarinan. Hulvaton meno voi alkaa!

Englantilaisen David Tristramin menestyksekäs kahden hengen virtuositeettikomedia on nähty useissa maissa, ja nyt se tulee ensimmäistä kerraa Suomeen. Se tarjoaa kahdelle lahjakkaalle ja karismaattiselle näyttelijälle monimuotoisen tilaisuuden, koska he esittävät tässä näytelmässä päähenkilöitten lisäksi kaikki värikylläiset ja odottamattomatkin fantasiaroolihahmot, joihin kuuluvat niin tähtinäyttelijät, psykiatrit, presidentit, baarimikot, salaiset agentit jne…

Komedian tähdet: Jaana Saarinen ja Puntti Valtonen, suomennos ja ohjaus: Timo Rissanen,
tuotanto: Komediateatteri Arena.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

http://www.komediateatteriarena.fi
https://www.facebook.com/pages/Komediateatteri-Arena/83527526609?ref=hl

Tapahtumapaikka / Venue

Bulevardi 23-27
00180 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Bulevardi 23-27
00180 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)