Pate Mustajärvi - Levynjulkaisukeikka, ke 17.4.

Hinta: 22 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 24 €.

www.pate.fi

Pate Mustajärvi on 56:n ikävuotensa aikana julkaissut 18 studioalbumia Popedan nokkamiehenä ja kahdeksan soololevytystä. Huhtikuussa Patelta ilmestyy yhdeksäs sooloalbumi,  joka toistaiseksi kulkee työnimellä “Patentoitu”.  Ensimmäiseksi singleksi tältä albumilta valikoitui Jukka Takalon, Antti Lainaksen ja Vesa Holmalan nimenomaan Patelle räätälöimä kappale “Patarouva ja ässähai”, joka julkaistiin helmikuussa. Pate ihastui kappaleeseen ensi kuulemalta: “Nuoret miehet ovat tehneet minun näköiseni rallin."

Tulevalle albumille kerättiin ja tilattiin materiaalia melkein vuoden ajan.  Biisejä oli tarjolla 50 – 60, joista loppusuoralle selvinneistä 30 biisistä Pate yhdessä tuottajan kanssa valitsi 16-18 levytettävää.  Niistä sitten 12 parasta tulevat päätymään albumille.

Pate on itse materiaalista todella innoissaan: “Ensimmäinen soololevyni jolla ei ole yhtään vanhaa cover-versiota vaan kaikki kappaleet on sävelletty tätä levyä varten. Suomessa on hämmentävän paljon hienoja nuoria biisintekijöitä. Minulle oli melkoinen yllätys, kun huomasin että merkittävä osa levytettäviksi valituista kappaleista oli sellaisten biisinikkareiden tekemiä, joista en ole koskaan kuullutkaan”.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)