Ane Brun (Nor), la 5.10.

Hinta: 28 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 32 €

Netistä vain ostoja.
Kahden päivän varauksia voi tehdä puhelinpalvelusta kahden ensimmäisen myyntipäivän ajan.

www.anebrun.com

Norjalaissyntyisen laulaja-lauluntekijän Ane Brunin "Songs 2013"-kiertue starttaa Helsingistä syksyllä. Vangitsevan haurasääninen artisti nousee The Circuksen lavalle lauantaina 5. lokakuuta. Kymmenvuotista taiteilijauraansa juhlistava Ane Brun julkaisee kattavan retrospektiivin tuotannostaan toukokuun lopulla julkaistavan kokoelma-albumin "Songs 2003-2013" muodossa. Liput konserttiin torstaina 11. huhtikuuta alkaen.

Norjalaissyntyinen, sittemmin Ruotsiin asettunut Ane Brun on tullut tunnetuksi erityisesti ainutlaatuisen herkän lauluäänensä ja koskettavien sanoitustensa ansiosta. Laulaja-lauluntekijän ajattoman moderni musiikki on kerännyt vertauksia mm. Feistin dramaattiseen ilmaisuun. Luomisvoimainen ja omaehtoinen artisti aloitti aloitti 10-vuotisen musiikkiuransa katusoittajana Barcelonan ja San Sebastianin kaduilla. Moneen kertaan palkittu Brun pyörittää myös omaa levy-yhtiötään Balloon Ranger Recordingsia. Toukokuussa ilmestyvä kokoelma-albumi "Songs 2003-2013" niputtaa yhteen moni-ilmeisen artistin hienoimmat levytykset studio- ja liveversioina. 32 kappaleen joukossa on kuultavissa artistin omien sävellysten lisäksi cover-helmiä, kuten tulkinnat Nina Simonen "Feeling Good"-klassikosta, Arcade Firen "Neighborhood #1 (Tunnels)" sekä Peter Gabrielin kanssa levytetty duetto "Don´t Give Up", jossa Ane Brun tekee Kate Bushin kanssa aiemmin tunnetuksi tekemästä versiosta omansa.

Useampaan kertaan kotimaisen yleisön loppuunmyydyillä esiintymisillään hurmannut Ane Brun nähtiin edellisen kerran Suomessa viime vuoden Flow-festivaalilla.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)